|
Tehoja tulostukseen!
Toimimaton tulostus on yksi työrauhan vakiovihollisista. Laitteiston oikuttelu, paperipulan hyökkäys sekä väärin mitoitetut palvelut vaikeuttavat tehokasta työskentelyä. Onneksi Marski Datan henkilökunta on aina valmiina turvaamaan tulostuksesi.
Suunnittelemme tulostuspalveluita sekä tarmokkaille tulostajille että kiireettömille kopiojille. Kartoituksemme pohjalta sijoitamme teille sopivat laitteet työympäristöönne. Tulostuspalvelut voitte ulkoistaa osittain tai kokonaan Marski Datalle ja keskittyä siten keskeisempiin toimintoihin.
Tulostuksen uusi aikakausi!
Älä huolehdi tai maksa turhasta. Täysin ulkoistettu tulostus on erittäin muuntautumiskykyinen uusien haasteiden ja kasvun edessä. Työrauhanturvaaminen voi olla halpaa ja helppoa. Maksat vain käytöstä, eikä sinun tarvitse edes murehtia huollosta! Ulkoistamalla pidät tulostusongelmien määrän minimissä.
Arkea tulostuspalvelun avulla
Yrittäjä X saapuu yleensä toimistolleen täsmällisesti aamukahdeksalta. Mutta ei tänään. Aamu alkoi rikkinäisen herätyskellon myöhästyneellä herätyksellä, ja keittiöön päästyään harmistunut yrittäjä huomasi kahvinporojen loppuneen. Kaiken kukkuraksi yrittäjän auto oli jäänyt eilen tien poskeen. Oma syy, ajatteli harmistunut yrittäjä - auton huolto oli näet jäänyt hoitamatta.
Töihin kiiruhtaessaan yrittäjä iloitsi, että hänen ei tarvitse murehtia epäonnen jatkumista ja pelätä rikkoutuneen laitteen haittaavan aamun asiakaspalaverin materiaalien tulostusta. Marski Datalle ulkoistettu tulostuspalvelu kun pitää aina huolen, että tuloslaitteet toimivat tehokkaasti ja mustetta on riittävästi.
Haluaisitko sinä turvata työrauhasi?
|