Innovatiivinen tulostustekniikka mahdollistaa aivan uudenlaisen kustannustehon ja lopputuotteen, oli se sitten tapetti, banderolli tai messuosasto.

Laadukkaan ja erottuvan suurkuvatuotannon tarve kasvaa jatkuvasti, ja sen vuoksi myös painotalojen tuotantolaitteet ovat kovalla koetuksella. Vastatakseen kasvaviin vaatimuksiin tuotannon on oltava paitsi näyttävää, myös tehokasta – ja erityisesti kustannustehokasta. Siihen nähden suurkuvatulostuksen teknologia uudistuu melko hitaasti, ja kustannussäästöt syntyvät lähinnä tuotannon virtaviivaistamisesta ja huolella suunnitellusta prosessista.

Nyt suurkuvatulostuksessa on kuitenkin nähty pitkästä aikaa teknologinen uudistus, joka mullistaa paitsi tulostuksen laadun, myös sen käyttökustannukset. Vuoden 2017 Fespa-messuilla Hampurissa ensi kertaa esitelty Oce Colorado 1640 on uuden sukupolven suurkuvatulostin, jolla voidaan tehdä painotuotteita sisä- ja ulkokäyttöön ennennäkemättömän tehokkaasti.

Laitteen salaisuus on innovatiivinen UV-geeliteknologia, joka mahdollistaa aivan uudenlaisen tulostusprosessin – ja ennenkaikkea lopputuloksen. Geelimäinen muste kuumenee tulostuspäissä niin, että se muuttuu nestemäiseksi. Osuessaan tulostettavaan pintaan muste palaa välittömästi geelimuotoon ja kiinnittyy materiaaliin. Tämän vuoksi tulostusjälki ei pääse suttaantumaan missään prosessin vaiheessa. Muste kovettuu lopullisesti tulostusprosessin toisessa vaiheessa, jossa LED-kelkka pyyhkii tulostusmateriaalin yli. Tämän kaksiosaisen tulostusprosessin ansiosta värikerros on ohut ja sileä.

UV-geeliteknologialla mustetta kuluu lähes puolet vähemmän kuin kilpailevilla tulostustekniikoilla. Lisäksi se nopeuttaa tulostusprosessia merkittävästi: Oce Coloradon tulostusnopeus on jopa kolminkertainen verrattuna muihin markkinoilla oleviin laitteisiin. Tämän vuoksi kustannussäästöt voivat pitkällä aikavälillä kasvaa merkittäviksi.

Toista vastaavaa konetta ei ole vielä markkinoilla, joten kyseessä on todellinen innovaatio. Laite on nyt saatavana osana Marskidatan ammattilaistulostuspalvelua. Tarjoamamme digipainomallistot kattavat arkki- tai rullasyöttöiset laitteet 10 000:sta aina 10 miljoonaan painopinnan tuotantoon per kuukausi, tarvittavin jälkikäsittelylaittein. Ratkaisumme tukevat koko digituotannon prosessia virtaviivaistamalla tilauksien läpimenoa.

Lue myös toimistotulostamisen palveluistamme sekä all print -tulostuspalvelustamme.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää!