Viimeistään näin vuonna 2025 yritysten kannattaa käyttää laitehallinta-automaatiota ja hyvin paketoituja palvelukonsepteja, joilla saadaan vapautettua työaikaa tehokkaasti oman yritystoiminnan kehittämiseen. On erittäin hyödyllistä ja suositeltavaa, että yritykset hyödyntävät Microsoftin lisenssipaketteja ja niiden tarjoamia palveluita mahdollisimman tehokkaasti. Merkittävä palvelu tässä yhteydessä on esimerkiksi Microsoft Intune, joka toimii osana Microsoftin ekosysteemiä ja mahdollistaa organisaation päätelaitteiden kattavan ylläpidon ja hallinnan. Intune aktivoituu esimerkiksi Microsoft 365 Business Premium -lisenssin mukana. Onkin suositeltavaa, että organisaatiot ottavat sen käyttöön luotettavan kumppanin avustuksella. Tässä kirjoituksessa kerron palvelustamme Marski DMA, mikä mahdollistaa laitteiden kokonaisvaltaisen elinkaaren hallinnan ja ylläpidon niin tehokkaasti, että tätä voidaan kutsua ”päätelaitepalvelua avaimet käteen periaatteella”.
Meillä Marskidatalla on kehitetty palvelukonsepti nimeltä Marski DMA (Marski – Device Management from Azure), joka hyödyntää Microsoft Intunea alustanaan. Tämä palvelu huolehtii päätelaitteiden ja sovellusten päivityksistä sekä ylläpidosta automaation avulla. Marski DMA -palvelussa hallinnoidaan organisaation laiteympäristöä yhdenmukaisen ja keskitetyn hallintanäkymän kautta. Palvelu kerää myös dataa erinäisistä valvottavista komponenteista ja esittää sen helposti luettavassa muodossa PowerBi-raportilla. Tätä raporttidataa käytetään mahdollisten korjaus- ja ylläpitotoimien osalta yhteistyössä Marskidatan ServiceDeskin kanssa.
Olemme pystyneet vastaamaan isojenkin laitekantojen ylläpitoon ja hallintaan tehokkaasti Marski DMA -palvelulla, joka huolehtii laitteiden käyttöönotosta, päivitysten jakelusta sekä laitekannan tilaraportoinnista. Tällä tavalla olemme pystyneet käymään laiteuusintojen suunnitelmat läpi hyvissä ajoin ennen takuiden vanhentumista kokonaan. Palautteen perusteella asiakkaat, organisaation koosta riippumatta, ovat saaneet vapautettua IT:n käyttöön kuluvaa työaikaa ja tehostettua omien järjestelmien ja liiketoiminnan tekemistä.
Valikoimassamme on tällä hetkellä noin 500 erilaista valmista sovellusta, joita voimme jakaa asiakkaillemme. Toteutamme perinteisiä käyttösovelluspaketteja kuten Microsoft 365 Office -työkaluja sekä monimutkaisempia räätälöityjä toiminnallisuuksia sisältäviä älypaketteja. Sovelluskokonaisuuksissa on mukana toiminnallisuuksia, jotka helpottavat asennusprosessia. Näin sovellukset saadaan asennettua kerralla loppuun asti tarvittavien komponenttien ja asetusten kanssa.
Yksi esimerkki asiakastarpeeseen rakennetusta toiminnallisesta älypaketista on selainten kirjanmerkkien varmuuskopiointi ja palautus. Asiakas tarvitsi helpon tavan kopioida Mozilla Firefoxin ja Google Chromen käyttäjien kirjanmerkit henkilökohtaiseen OneDriveen, jotta ne voitaisiin palauttaa uuden laitteen yhteydessä
Rakensimme tähän tarpeeseen älypaketin nimeltä Backup Browser Files. Tämä älypaketti varmuuskopioi asiakkaan valitsemat tiedostot ja kansiot halutuista selaimista ja tallentaa ne päätelaitteen nimellä OneDriveen zip-tiedostona.
Kun käyttäjä siirtyy uuteen laitteeseen, hän kirjautuu sisään ja käynnistää Restore Browser Files -sovelluksen yrityksen sovellusportaalista. Näin selaimen tärkeät tiedot palautuvat uudelle tietokoneelle.
Tätä tekniikkaa ja toimintatapaa voidaan hyödyntää myös muiden sovellusten kohdalla.
Marski DMA -palvelulla voidaan ylläpitää myös mobiililaitteita ja MacOS-työasemia. Mobiililaitteet voidaan tilata meidän kauttamme ja ne rekisteröidään automaattisesti hallintaan. Palvelu huolehtii laitteiden tietoturvasta ja päivityksistä. Varmistamme, että organisaatiossa on käytössä asianmukaiset tietoturva-asetukset ja säännöstöt, jotta työskentely-ympäristö on tehokkaasti hallinnassa ja valvonnassa. Tarjoamme älypaketteja ja sovelluksia myös MacOS-käyttöjärjestelmiin, joten myös Mac-organisaatiot hyötyvät palvelustamme.
Marski DMA -palvelu on oikea valinta, kun haluat kokonaisvaltaisen hallinnan ja ylläpidon yrityksesi päätelaitteisiin. Laitteiden tilaus on jouhevasti järjestettävissä Marskidatan verkkokaupan kautta. Voimme paketoida Marski DMA -palvelun myös suoraan tietokonetilauksen yhteydessä, jolloin uudet koneet liittyvät automaattisesti kokonaisvaltaisen laitehallinnan piiriin. Kysy lisää meiltä myynti@marskidata.fi ja tutustu palveluihimme IT-laitteet ja ohjelmistot.
Marski DMA -palvelukokonaisuuteen sisältyy seuraavat osa-alueet:
Edellisessä blogissani keskityimme tietoturvan merkitykseen Microsoft 365 Copilotin käyttöönotossa. Tällä kertaa suuntaamme katseemme puolestaan tietosuojaan. Tietosuojavaltuutetun toimiston mukaan ”tietosuoja on perusoikeus, joka turvaa rekisteröidyn oikeuksien ja vapauksien toteutumisen henkilötietojen käsittelyssä. Tietosuojan tarkoituksena on osoittaa, milloin ja millä edellytyksillä henkilötietoja voidaan käsitellä.” Tutustu lähteeseen: Mitä tietosuoja on? | Tietosuojavaltuutetun toimisto
Tietosuojalla on myös läheinen suhde tietoturvaan. Tietoturva on osa tietosuojaa, ja se varmistaa omalta osaltaan, että henkilötietojen suoja toteutuu asianmukaisesti. Toki tietoturva on myös itsessään laajempi konsepti, eikä se kata vain henkilötietojen suojaamista vaan käsittää myös laajemmin organisaatiolle tai yksilölle tärkeiden tietojen suojan. Suojan piiriin tällöin kuuluu siis henkilödatan lisäksi myös esimerkiksi yrityssalaisuudet.
”Älä koskaan laita organisaation tietoja ilmaiseen tekoälysovellukseen.”
Tietosuoja on olennainen käyttäjien luottamuksen säilyttämiseksi. Kun käyttäjät tietävät, että heidän tietonsa käsitellään turvallisesti ja luottamuksellisesti, he ovat todennäköisemmin valmiita käyttämään Copilotia.
GDPR asettaa tiukat vaatimukset henkilötietojen käsittelylle ja tietenkin Copilotin on noudatettava näitä säädöksiä varmistaakseen, että se toimii laillisesti ja eettisesti. Tietosuoja auttaa vähentämään tietoturvariskejä, kuten tietomurtoja ja tietovuotoja. Tämä on erityisen tärkeää, kun käsitellään arkaluonteisia tai henkilökohtaisia tietoja.
Tietosuoja varmistaa, että käyttäjillä on oikeus hallita omia tietojaan. Tämä sisältää oikeuden tarkastella, korjata ja poistaa omia tietojaan sekä rajoittaa niiden käsittelyä. Tietosuoja on osa laajempaa eettistä vastuuta, joka liittyy tekoälyn ja teknologian käyttöön. On tärkeää varmistaa, että teknologiaa käytetään tavalla, joka kunnioittaa yksilöiden yksityisyyttä ja oikeuksia.
Copilotin on käsiteltävä kaikki käyttäjätiedot luottamuksellisesti, mikä tarkoittaa, että tietoja ei jaeta tai käytetä ilman käyttäjän suostumusta. Käyttäjien on tiedettävä, miten heidän tietojaan kerätään, käytetään ja suojataan. Läpinäkyvyys lisää luottamusta ja auttaa käyttäjiä ymmärtämään tietosuojakäytäntöjä.
Microsoft Copilot noudattaa tiukkoja tietosuojakäytäntöjä varmistaakseen, että käyttäjien tiedot käsitellään turvallisesti ja luottamuksellisesti. Tietosuoja on siis olennainen osa Copilotin käyttöä, ja sen merkitys korostuu entisestään, kun teknologia kehittyy ja sen käyttö yleistyy.
Copilot käyttää Microsoft Graphin kautta saatavilla olevaa sisältöä ja kontekstia, kuten sähköposteja, keskusteluja ja asiakirjoja, joihin käyttäjällä on käyttöoikeus. Näitä tietoja Copilot ei käytä suurien kielimallien koulutukseen. Voiko Copilot sitten oppia käyttäjänsä mieltymyksistä jotain? Kyllä vain, se oppii käyttäjänsä mieltymyksistä ja työskentelytavoista. Copilot käyttää kehittyneitä tekoälymalleja ja luonnollisen kielen yhdistelyä, jotta se voi paremmin ymmärtää käyttäjän kysymyksiä ja tarjota hyödyllisempiä vastauksia ja ehdotuksia. Copilot voi siis esimerkiksi oppia, että millaisia asiakirjoja käytät usein, minkä tyyppisiä hommia suoritat säännöllisesti ja millaisia vastauksia odotat siltä missäkin tilanteissa.
Onko sitten tarvittaessa mahdollista nollata Copilotin oppiminen? Kyllä vain. Tämän voi tehdä poistamalla tai nollaamalla Copilotin käyttämät tiedot ja asetukset Microsoft Graphin kautta. Copilotin asetukset nollaaminen voi auttaa, jos käyttäjä haluaa aloittaa alusta ja poistaa aiemmat oppimiset ja mieltymykset.
Copilot ei tiedä käyttäjästä henkilökohtaisuuksia, koska se ei tallenna tai säilytä keskusteluja. Copilot lupaa, että ”kaikki, mitä keskustelujemme aikana jaat, pysyy luottamuksellisena ja sitä käytetään vain keskustelun aikana.” Tämä voi hämmentää käyttäjää, sillä pääseehän käyttäjä selaamaan taaksepäin aikaisempia keskustelujaan Copilotin kanssa. Vaikka käyttäjä voi palata keskusteluihinsa Copilotin kanssa, se ei tarkoita sitä, että Copilot tallentaisi ne. Keskusteluhistoria tallennetaan laitteelle tai sovellukseen, mutta Copilot ei säilytä tai tallenna tietoja keskusteluista.
”Ilmainen” tekoälysovellus ei koskaan ole ilmainen, sitä maksetaan tiedolla.
Usein ilmaisista tekoälysovelluksista "maksetaan" tiedolla. Ilmaiset tekoälysovellukset saattavat kerätä ja käyttää henkilötietojasi kaupallisiin tarkoituksiin, kuten mainonnan kohdentamiseen tai palvelujen parantamiseen. Tämä voi johtaa tietosuoja- ja tietoturvariskeihin, kuten tietomurtoihin tai tietovuotoihin. Ilmaiset sovellukset eivät aina ole täysin läpinäkyviä siitä, miten ja mihin tietojasi käytetään. Tämä voi vaikeuttaa tietojen hallintaa ja ymmärtämistä siitä, että miten tietosi ovat suojattuja. Ilmaiset tekoälysovellukset saattavat käyttää tietojasi myös tavoilla, jotka eivät ole eettisesti hyväksyttäviä. Tämä voi sisältää tietojen myymisen kolmansille osapuolille ilman suostumustasi. Muun muassa näistä syistä suosittelen valitsemaan ennemmin Microsoft 365 Copilotin.
Tällä hetkellä Microsoft 365 Copilot ei tallenna keskusteluja, eikä sitä ole suunniteltu tekemään niin tulevaisuudessa. Sen ensisijainen tavoite on tarjota reaaliaikaista apua ja tukea ilman, että se säilyttää henkilökohtaisia tietoja tai keskusteluhistoriaanne.
Tietosuoja ja tietoturva ovat keskeisiä tekijöitä, kun otetaan käyttöön uusia teknologioita, kuten Microsoft 365 Copilot. Jos haluat varmistaa, että teidän yrityksenne hyödyntää Copilotin mahdollisuuksia turvallisesti ja tehokkaasti, ota yhteyttä meidän asiantuntijoihimme tai lähetä sähköpostia myynti@marskidata.fi. Me autamme sinua kaikissa tietosuojaan ja tietoturvaan liittyvissä kysymyksissä sekä Microsoft 365 Copilotin käyttöönotossa.
Ota yhteyttä jo tänään!
Tietoturva ja tietosuoja ovat molemmat tärkeitä käsitteitä, mutta ne tarkoittavat eri asioita. Tietoturva keskittyy tietojen suojaamiseen teknisin ja hallinnollisin keinoin. Tietosuoja puolestaan keskittyy henkilötietojen käsittelyyn ja yksilöiden oikeuksien suojaamiseen. Tässä blogissa keskitymme nimenomaan tietoturvan merkitykseen Microsoft 365 Copilotin käyttöönotossa.
On tärkeää ymmärtää, että Microsoft 365 Copilot pääsee käsiksi kaikkeen siihen tietoon, johon käyttäjällä on oikeudet. Tämä tarkoittaa, että Copilot voi hakea tietoja käyttäjän sähköposteista, OneDrivesta, SharePointista ja Teamsista. Tämä tekee tiedonhausta erittäin tehokasta, mutta samalla se asettaa suuria vaatimuksia tietoturvalle. Jos käyttöoikeudet eivät ole kunnossa, on mahdollista, että käyttäjät pääsevät käsiksi tietoihin, joihin heillä ei pitäisi olla pääsyä. Tämä voi johtaa tietovuotoihin ja muihin tietoturvaongelmiin.
Tietoturvakäytännöt ovat avainasemassa Copilotin käyttöönotossa. On tärkeää, että organisaatiossa on selkeät tietoturvakäytännöt, jotka määrittelevät, kuka pääsee käsiksi mihinkin tietoihin. Tämä sisältää esimerkiksi monivaiheisen tunnistautumisen (MFA) käyttöönoton, säännölliset salasananvaihdot ja käyttöoikeuksien säännöllisen tarkistamisen. Näiden käytäntöjen avulla voidaan varmistaa, että vain oikeilla henkilöillä on pääsy kriittisiin tietoihin.
Käyttäjien koulutus on olennainen osa tietoturvaa. On tärkeää, että kaikki käyttäjät ymmärtävät, miten Copilotia käytetään turvallisesti ja tehokkaasti. Tämä voi sisältää koulutusta siitä, miten tietoja jaetaan turvallisesti, miten tiedostoja hallitaan ja miten tietoturvakäytäntöjä noudatetaan. Käyttäjien koulutus auttaa vähentämään inhimillisiä virheitä, jotka voivat johtaa tietoturvaongelmiin.
Säännöllinen seuranta ja valvonta ovat tärkeitä tietoturvan ylläpitämiseksi. On tärkeää, että käyttöoikeuksia ja tietoturvakäytäntöjä tarkistetaan säännöllisesti. Tämä auttaa varmistamaan, että kaikki on ajan tasalla ja, että mahdolliset tietoturvariskit havaitaan ja korjataan ajoissa. Säännöllinen seuranta auttaa myös tunnistamaan mahdolliset tietoturvaloukkaukset ja reagoimaan niihin nopeasti.
Yhteistyö IT-tiimin kanssa on tässä avainasemassa. IT-tiimi voi auttaa käyttöoikeuksien hallinnassa, tietoturvakäytäntöjen toteuttamisessa ja mahdollisten ongelmien ratkaisemisessa. On tärkeää, että IT-tiimi on mukana Copilotin käyttöönotossa alusta alkaen ja että heillä on selkeä käsitys siitä, miten Copilot toimii ja mitä tietoturvavaatimuksia sen käyttöön liittyy.
Tietoturvahaasteiden ratkaiseminen vaatii jatkuvaa valppautta ja proaktiivista lähestymistä. Seuraavaksi käymme läpi seitsemän haastetta ja mietimme niihin ratkaisut.
Tutustu myös asiantuntijamme blogiin, Huomioi nämä 5 asiaa ja varmista yrityksesi tietoturva.
Tietoturva ei ole kertaluonteinen projekti, vaan jatkuva prosessi. Teknologia kehittyy jatkuvasti, ja tietoturvauhat muuttuvat. Siksi on tärkeää, että yrityksenne pysyy ajan tasalla uusimmista tietoturvakäytännöistä ja -työkaluista ja, että tietoturvaa parannetaan jatkuvasti.
Tietoturva on keskeinen osa Microsoft 365 Copilotin käyttöönottoa. Varmistamalla, että käyttöoikeudet ovat kunnossa, tietoturvakäytännöt ovat selkeät, käyttäjät ovat koulutettuja ja tietoturvaa seurataan säännöllisesti, yritykset voivat hyödyntää Copilotin potentiaalin turvallisesti ja tehokkaasti. Tietoturva ei ole vain tekninen kysymys, vaan se on olennainen osa organisaation toimintaa ja kulttuuria. Kun tietoturva on kunnossa, Copilot voi auttaa parantamaan tuottavuutta ja tekemään työskentelystä sujuvampaa.
Me Marskidatalla autamme Copilotin tietoturvallisessa käyttöönotossa. Voit luottaa siihen, että sensitiivinen data on kartoitettu, käyttöoikeudet on tarkastettu ja Copilot voidaan ottaa turvallisesti käyttöön. Ota rohkeasti yhteyttä meihin osoitteessa myynti@marskidata.fi, niin varmistamme, että kaikki sujuu turvallisesti ja tehokkaasti. Olennainen osa käyttöönottoa on myös tutustuminen Copilotin ominaisuuksiin, ja siihen saat täsmävinkit meiltä. Tutustu myös oppaaseemme, Kuinka ottaa Copilot tehokkaasti käyttöön.
Seuraavassa blogissa käsittelen tietosuojan roolia Microsoft 365 Copilotin käyttöönotossa. Tietosuojalla on läheinen suhde tietoturvaan ja on myös keskeinen osa Copilotin käyttöä. Suosittelen myös tutustumaan blogiini datastrategiasta, Datastrategian rooli Microsoft 365 Copilotin käyttöönotossa.
Microsoft 365 Copilot voi hakea ajankohtaista tietoa julkisesta verkosta ja organisaation datasta, mikä auttaa sitä tarjoamaan tarkkoja ja ajantasaisia vastauksia käyttäjien kysymyksiin. Tämän vuoksi datastrategia on keskeisessä roolissa Copilotin käyttöönotossa. Copilot voi auttaa käyttäjiä erilaisissa tuottavuustehtävissä, kuten tekstin kirjoittamisessa, muokkaamisessa, aikataulujen hallinnassa ja paljon muussa. Tässä kirjoituksessa käsittelen datastrategian roolia, jotta Copilotin käyttö olisi tehokasta.
Copilot on kehittynyt tekoälyavustaja, tavallaan se jokaisen tietotyöläisen oma assistentti. Se on suunniteltu auttamaan käyttäjiä monenlaisissa tehtävissä, kuten tiedonhankinnassa, tuottavuuden parantamisessa ja ongelmanratkaisussa. Copilot käyttää kehittynyttä kielimallia, joka on koulutettu valtavalla määrällä tekstiä. Tämä mahdollistaa sen, että Copilot ymmärtää ja tuottaa luonnollista kieltä erittäin tarkasti. Microsoft Copilot pystyy ymmärtämään keskustelun kontekstin ja mukauttamaan vastauksensa sen mukaan. Tämä vuoksi Copilot pystyy käsittelemään monimutkaisia kysymyksiä ja tehtäviä.
Yrityksenne voi olla valmis ottamaan Copilotin käyttöön heti, mikäli:
Moni päättäjä on huolissaan. Miten valmistautua tekoälyn käyttöönottoon? Mitä sillä halutaan saavuttaa? Voisiko Copilot olla avuksi mahdollisissa organisaation kipukohdissa, esimerkiksi tehokkuuden lisäämisessä tai prosessien yksinkertaistamisessa? Mikä on organisaation tämänhetkinen AI-kyvykkyys? Kuinka ohjata työntekijöitä käyttämään tekoälyä?
”Onko teidän yrityksessänne mietitty, milloin mikäkin data vanhenee ja miten se arkistoidaan?”
Tässä kohtaa päättäjien on kiinnitettävä huomiota myös siihen, onko organisaatiolla datastrategia ja onko se riittävän hyvässä kunnossa. Tämä on monelle yritykselle iso kipukohta. Välttämättä organisaatiolla ei ole hyvää kokonaiskuvaa siitä, että mitä dataan käytetään, kuka sitä käyttää ja miten kauan dataa säilötään.
”Jopa 11 % siitä datasta, mitä työntekijät laittavat esimerkiksi ChatGPT:hen on luottamuksellista tietoa!”
Datastrategia on keskeisessä roolissa Copilotin käyttöönotossa, sillä se varmistaa, että tekoälytyökalu toimii turvallisesti ja tehokkaasti. Datastrategia varmistaa, että Copilotilla on pääsy ajantasaiseen ja oikeaan tietoon. Tämä edellyttää selkeitä käytäntöjä siitä, mitä tietoja tallennetaan ja miten tietoja hallitaan. Ethän halua, että Copilot tarjoaa käyttäjilleen vanhentunutta tietoa? Kuvittele tilanne, jossa työntekijä kysyy Copilotilta ”mikä on organisaatiomme lomapolitiikka” ja saa viisi vuotta vanhan vastauksen. Tätä ei kukaan HR-ihminen toivo.
Datastrategia auttaa varmistamaan, että tiedot käsitellään turvallisesti. Tämä sisältää muun muassa tietojen salauksen, pääsynhallinnan ja säännölliset tietoturvatarkastukset. Hyvin suunniteltu datastrategia myös määrittelee sen, miten tietoja kerätään, tallennetaan, käytetään ja poistetaan.
Datastrategia mahdollistaa edistyneen analytiikan ja tekoälyn hyödyntämisen päätöksenteossa. Tämä voi auttaa yritystä tunnistamaan trendejä, ennakoimaan tulevaa ja optimoimaan prosesseja.
Datastrategia keskittyy myös tiedon ladun parantamiseen. Laadukas tieto on tarkkaa, ajantasaista ja relevanttia, mikä on olennaista päätöksenteon kannalta. Datastrategia sisältää myös tietoturva- ja tietosuojakäytännöt, jotka omalta osaltaan varmistavat, että tietoja käsitellään turvallisesti ja luottamuksellisesti. Datastrategia on myös jatkuvaa kehittämistä. Mikäli sitä ei päivitetä säännöllisesti, se johtaa vanhentuneisiin käytäntöihin ja teknologioihin. Tämän vuoksi on olennaista luoda myös prosessi datastrategian säännölliselle arvioinnille ja päivittämiselle.
”Panosta tiedon laadun varmistamiseen ja luo prosessit säännölliselle tiedon tarkistamiselle ja siivoamiselle.”
Tiedon elinkaaren hallinta eli data lifecycle management kattaa kaikki vaiheet, joiden kautta tieto kulkee sen syntymisestä sen hävittämiseen. Tämä varmistaa, että tietoja käsitellään tehokkaasti, turvallisesti ja lainmukaisesti koko niiden elinkaaren ajan. Tiedon elinkaaren keskeiset vaiheet ovat:
Datastrategia on olennainen osa Microsoft 365 Copilotin käyttöönottoa. Se varmistaa, että tekoälytyökalu toimii tehokkaasti ja turvallisesti, ja että organisaation tiedot ovat ajantasaisia ja laadukkaita. Hyvin suunniteltu datastrategia tukee päätöksentekoa, parantaa tietoturvaa ja mahdollistaa edistyneen analytiikan hyödyntämisen.
Lue asiantuntijamme kirjoitus aiheesta: Onko ympäristösi valmis Microsoft 365 Copilotin käyttöönottoon? Tutustu myös sivuumme Copilot - Marskidata ja valjasta tekoäly käyttöösi.
Lopuksi, muista että datastrategia ei ole vain tekninen dokumentti, vaan se on strateginen työkalu, joka auttaa organisaatiotasi hyödyntämään dataa tehokkaasti ja turvallisesti. Kun datastrategia on kunnossa, Copilot voi todella loistaa ja tuoda merkittävää lisäarvoa organisaatiollesi.
Clipchamp on Microsoftin videoeditori, jolla on helppo luoda videoita ilman sen kummempaa editointiosaamista. Laadukkaat videoeditointiohjelmat vaativat usein runsaasti aikaa niiden opiskeluun, mutta Clipchampin käyttöliittymä on tyylikkään yksinkertainen ja siksi nopea ottaa haltuun. Eli voisi sanoa, että Clipchamp on videoeditointityökalu, jolla saa helposti ammattimaista jälkeä olematta, noh alan ammattilainen.
Clipchampilla voit luoda laadukkaita videoita omaan käyttöön tai someen, kuten YouTubeen, Instagramiin ja Facebookiin. Sen avulla syntyy varsin vaivatta ammattimaiset mainosvideot ja esimerkiksi tuote-esittelyvideolla voi näyttää monimutkaisenkin tuotteen tai palvelun ominaisuuksia.
Videon kuvasuhdetta muokkaamalla voit käyttää samaa videota missä tahansa ympäristössä, oli kyse sitten Instagram-tarinasta tai vaakavideosta, rajaamalla videon oikeaan kokoon palvelee se katselijaa parhaiten.
Meillä Marskidatalla Microsoftin Clipchampia on käytetty somevideoiden editointiin ja opasvideoiden tekoon. Olemme toteuttaneet Clipchampilla esimerkiksi tulostamisen tutoriaaleja, joihin voit tutustua Marskidatan YouTube-kanavalla: https://www.youtube.com/@marskidataoy
Clipchampiin sisältyy hyvin laajasti monipuolisia työkaluja, kuten kätevä videoeditori, videoleikkuri, vihreä tausta ja taustan poistaminen. Esittelen kuitenkin seuraavaksi ominaisuuksia ja työkaluja, jotka tekevät Clipchampista verrattoman videoeditorin.
Jos esiinnyt itse videolla, voit hyötyä Clipcampin puhevalmentajasta. Valmentaja nappaa täytesanat (kuten ”niinku”) ja seuraa puheen nopeutta ja korkeutta. Puhevalmentaja on tällä hetkellä käytössä vain englanninkielisillä markkina-alueilla, mutta odotettavissa on, että Clipchampin puhevalmentaja tulee jatkossa toimimaan myös Suomessa.
Clipchampin verkkosivuston koulutuskeskuksesta löytyy todella hyviä video-oppaita, joilla aloittelijatkin pääsevät hyvin kärryille videoiden editoinnissa. Clipchampin blogista löytyy useita kymmeniä artikkeleita videoihin liittyen. Kuten Instagram Reels -videoiden tekeminen: https://clipchamp.com/fi/blog/make-instagram-reels/ .
Blogista voi myös löytyy hyviä ideoita itse videoiden sisältöihin, kuten tämä: 15 diaesitysvideoideaa oppilaitoksille – vinkit ja esimerkit: https://clipchamp.com/fi/blog/slideshow-video-ideas-for-school-with-examples/. Suomenkielisiä blogiartikkeleita löytyy useampi kymmenen, englanniksi artikkeleita on reippaasti enemmän.
Myös Facebookista löytyy kaikille avoin Clipchamp-yhteisö (Climchamp Creator Community), jossa voi myös oppia uusia kikkoja videoeditointiin ja pyytää muilta palautetta omista videoista.
Clipchamp tarjoaa laajan rojaltivapaan sisältökirjaston, joka sisältää videoita, musiikkia, graafisia elementtejä ja taustoja.
Voit käyttää Clipchampia suoraan selaimessa, joten et tarvitse tietokonetta, jossa on paljon muistia tai kalliita ohjelmistoja. Clipchampista on saatavilla myös työpöytäsovellus sekä mobiilisovellus iOS-laitteille.
Videoiden luominen yhtenäisellä brändi-ilmeellä on helppoa: riittää, että tallennat logon, värit ja fontit brändipakettiisi kerran, ja ne ovat aina käytettävissäsi.
Microsoft Clipchampista on tarjolla ilmaisversio, joka riittää mainiosti aloittelijoille. Premium-versiosta taas hyötyvät ne, jotka editoivat videoita päivittäisessä työssään ja haluavat käyttöön kaikki ominaisuudet, kuten oman brändipaketin värien, logojen ja fonttien hallintaan.
Huomioitavaa on myös se, että Clipchamp sisältyy jo seuraaviin Microsoftin palvelupaketteihin: Microsoft 365 E3, Microsoft 365 E5, Microsoft 365 Business Standard, Microsoft 365 Business Premium. Tarkempaa tietoa hinnoittelusta voit lukea Clipchampin verkkosivustolta: https://clipchamp.com/fi/pricing/.
Jos luot sisältöä, suosittelen lämpimästi tutustumaan Clipchampiin: https://clipchamp.com/fi/.
Mietitkö Microsoftin lisenssien hankkimista tai vaihtamista, ota yhteyttä myynti@marskidata.fi.
Tällä hetkellä on vaikea olla törmäämättä keskusteluihin, joissa aiheena on Microsoft 365 Copilot, tekoälypohjainen työkalu, jonka avulla käyttäjät voivat parantaa luovuuttaan, tuottavuuttaan ja taitojaan. Ei siis ihme, että sen ympärillä käy kuhina ja organisaatiot sekä käyttäjät haluavat hyötyä sen tuomista eduista. Teknisestä näkökulmasta Microsoft 365 Copilotin käyttöönotto ei vaadi aikaa vieviä asennuksia järjestelmänvalvojilta tai käyttäjiltä.
On kuitenkin tärkeä ymmärtää, mitä tietoa Microsoft 365 Copilot pystyy tarjoamaan käyttäjilleen, ja mitä asioita on otettava huomioon ennen sen käyttöönottoa. Tähän blogiin olen nostanut muutaman aihealueen, joihin kannattaa tutustua ennen käyttöönottoa.
Copilot tarjoaa käyttäjälle vastauksia sisällöstä, johon käyttäjällä on vähintään tarkasteluoikeudet. Tämän vuoksi on tärkeää tiedostaa, missä yrityksen sensitiivinen data sijaitsee ja kenellä kyseiseen dataan on oikeudet. Copilot ei hyödynnä pelkkiä suoria käyttöoikeuksia, vaan riittää että käyttäjälle on jaettu linkillä pääsy johonkin sijaintiin tai tiedostoon.
Kun käyttäjät jakavat tiedostoja käyttäen "Valitsemasi henkilöt" -linkkiasetusta, näkyy jaettu tiedosto tai kansio lisätyille käyttäjille hakutuloksissa sekä Copilotin vastauksissa. Linkin luonut käyttäjä on voinut määrittää vastaanottajiin useita käyttäjiä ja käyttöoikeusryhmiä.
Jos käyttäjä on luonut jakolinkin käyttäen "Yrityksen X henkilöt", tällöin tiedosto tai kansio näkyy käyttäjille hakutuloksissa ja Copilotin vastauksissa, vasta sitten kun käyttäjä on avannut tiedoston tai kansion jakolinkin kautta.
Onko ympäristössä mahdollisesti vanhentunutta tietoa, josta Copilot saattaa tarjota vastauksia käyttäjille? Onko Teams-tiimien ja muiden SharePoint-sivustojen tiedostokirjastot ja sisältösivut ajan tasalla?
Copilot tarjoaa lähtökohtaisesti käyttäjille vastauksia viimeksi muokatuista tai luoduista tiedostoista, mutta on myös mahdollista, että käyttäjä saa vanhentunutta tietoa, jos tiedostoista on useita versioita eri sijainneissa. On siis tärkeä varmistaa, että tiedostojen versionhallinta on kunnossa ja vanhentuneet dokumentit on poistettu tai siirretty sijaintiin, joka on rajattu pois Copilotin hausta.
Tunnisteiden avulla voit määritellä, kuinka arkaluontoisia organisaatiosi tiedot ovat. Voit käyttää niitä esimerkiksi sähköposteissa tai tiedostoissa, ja näin vaikuttaa myös Copilotin tuottamiin tuloksiin. Jos esimerkiksi tiedostolle määritetty tunniste käyttää salausta, tämä vaatii käyttäjältä vähintään oikeudet kopioida kyseisestä tiedostosta, jotta Copilot voi palauttaa tietoja kyseisestä kohteesta.
Tunnisteet myös periytyvät Copilotin avulla luotuihin dokumentteihin. Jos luot uuden dokumentin Copilotin avulla ja dokumenttiin on tuotu sisältöä sisäiseksi määrittelystä dokumentista, luokittuu uusi dokumentti automaattisesti sisäiseksi.
Vaikka tämän työtäsi tehostavan niin sanotun tekoälyassistentin käyttöönotto polttelee jo sormenpäitä, ota silti oma aika tarkastella Microsoft 365 -ympäristöäsi. Listasin sinulle ne asiat, jotka tulisi ainakin ottaa huomioon ennen Microsoft 365 Copilotin käyttöönottoa:
Marskidatalta saat Microsoft 365 Copilotin lisenssien lisäksi opastusta Copilotin käyttöönottoon. MD Copilot -palvelumme sisältää tietoturvallisen käyttöönoton ja Copilot-koulutuksen. Koulutuksen avulla henkilöstö oppii, miten vapauttaa aikaa rutiininomaisissa työtehtävissä, sekä miten tehostaa tuottavuutta.
Myyntitiimimme auttaa kartoittamaan tilanteesi, ota rohkeasti yhteyttä myyntiin myynti@marskidata.fi tai soita suoraa omalle Marskidatan luottomyyjällesi. Mikäli yrityksesi on uusi lisenssitilaaja, kysy lisätietoja loppuvuoden 2024 lisenssialennuksesta.
Microsoft on virallisesti siirtänyt pitkäaikaisen tuotteen, Windows Server Update Service:n (WSUS) elinkaarensa päähän. Viimeinen tuettu versio tulee vielä Windows Server 2025 mukana, mutta WSUS:n elinkaari päättyy Server 2025:n kanssa. Lähde: Windows Server Update Services (WSUS) deprecation (eng.) Käymme tässä blogissa läpi muutamat Microsoftin ratkaisut WSUS:in tilalle, jotka sopivat suurelle osalle yrityksiä.
Aikaisemmin WSUS on täyttänyt alla olevista huomioista aika monta kohtaa. Voi sanoa, että sen ylläpito on ollut usein hyvin aikaa vievää ja vaatinut IT:n jatkuvaa valvomista, eikä raportointi ole ollut selkeää. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä yrityksille?
Marskidatalla tekniset asiantuntijamme osaavat hahmottaa ja ehdottaa sopivat ratkaisut yrityksen haasteisiin. Suunnittelemme yhdessä asiakkaan kanssa yritykselle sopivan kokoisen ratkaisun aina asiakkaan tilanteen mukaan. Microsoftilla on ollut jo monta vuotta tarjolla näihin haasteisiin kolme ratkaisua, jotka soveltuvat useimpien yrityksien ratkaisuksi:
Meillä Marskidatalla on osaamista kaikkiin näihin ratkaisuihin. Lue eteenpäin, niin käyn läpi tarkemmin nämä ratkaisut.
Microsoftin Azure Arc Update Management on hybridiratkaisu, joka yhdistää Azuren sekä paikallisen konesalin päivittämisen, ylläpidon sekä raportoinnin yhden paneelin alle.
Kevyimmillään ratkaisulla voidaan parantaa raportointia liittämällä konesalin palvelimet Azure Arc:n avulla syöttämään päivitysdataa Azureen. Raportit on helppoja lukea ja niiden avulla voidaan tehdä selkeitä päätöksiä palvelinten päivityksiin.
Arc Update Managementin paras osuus on kuitenkin mahdollisuus päivittää yhden paneelin kautta Azuren sekä konesalin palvelimet, Windows tai Linux.
IT-osaston käyttämät työkalut vähenevät, automaatiota voidaan kehittää yhdellä yleisellä työkalulla ja raportointi voidaan automatisoida niin, että yritys voi suoraan sanoa päivittävänsä 100 % kaikista palvelimista.
Jos yrityksellä on vieläkin 2012R2-palvelimia, Azure Arc:n kautta, voidaan ostaa kuukausimaksulla tietoturvapäivityksiä, kunnes yritys saa migroitua vanhat sovellukset uusille alustoille.
Tässä on kyseessä business-lisenssiin kuuluva pilviratkaisu, jossa korvataan vanha WSUS ja käsin asennettavat päivitykset Intunen kautta, jaettavilla asetuksilla sekä automaatiolla. Ratkaisussa työasemat käsketään raportoimaan asiakkaan omaan Azure-ympäristöön rakennettavaan tilaan, josta saadaan keskitetysti raportti työasemien tilasta.
Raportoinnin lisäksi, WUFB:llä päätetään päivitysten kadenssi, päivitysryhmät sekä se, halutaanko samalla asentaa myös ajuri- tai firmwarepäivitykset.
Intune on lisäosa, joka kuuluu kaikkiin suuryrityslisensseihin. Ratkaisu on täysin Microsoftin ylläpitämä, asiakkaan täytyy vain päättää, millä syklillä työasemiin asennetaan päivitykset. Microsoft hoitaa kaiken muun.
Ratkaisuun kuuluu:
Käyttöönotto on todella nopeaa ja yritykselle saadaan selkeä yksi työkalu, johon määritellään halutut asetukset. Asetuksiin ei yleensä tarvitse tämän jälkeen koskea, koska Microsoft huolehtii tuettujen laitteiden osalta päivitysten laadusta sekä julkaisusyklistä.
Taklataan heti alkuun muutama harhaluulo, ennen kuin toteat Marskidatan asiantuntijalle, ettei ole tarvetta keskustella aiheesta.
Pitää muistaa, että esimerkiksi Maersk:n tapauksessa yrityksellä oli päivitetty 95 prosenttia laitteista, joka voi kuulostaa jo hyvältä prosenttimäärältä. Mutta laitteiden kokonaismäärä oli niin suuri, että kuukausi päivitysten julkaisusta, noin 100 palvelinta ja työasemaa oli vielä päivittämättä. Tästä muodostui todella suuri hyökkäyspinta, jota hyökkääjät käyttivät hyväksi. Tietoa tapauksesta: Virus seisautti kymmeniä terminaaleja.
Toimii, mutta Microsoft ei enää kehitä tuotteeseen yhtään ominaisuutta, ja kuka ei haluaisi päästä eroon ylimääräisistä päivitettävistä SQL- sekä WSUS-palvelimista?
NIS2 vaatii organisaation ottamaan huomioon ohjelmistojen toimitusketjun. Käytännössä yrityksen on päivitettävä toimittajan (Microsoft) ilmoittamat päivitykset mahdollisimman nopeasti, koska muuten yritys on jättänyt huomiotta tietoturvariskin.
Jos tämän takia yrityksen data vaarantuu, yrityksen johto on suoraan vastuussa vahingoista. Tämän takia on äärimmäisen tärkeää päivittää sekä raportoida päivitystasoista proaktiivisesti, jotta voidaan todistaa, että yrityksellä on ollut prosessi sekä toimintamalli riskien minimoimiseksi.
WUFB on ilmainen, maksat vain Azuressa logisäilytyksestä sekä ylläpidosta. Azure Arc Update Manager sisältyy Defender for Servers-lisenssiin tai on ostettavissa erillisenä kuukausimaksullisena lisäosana Arc-hallittuihin palvelimiin. Intune Autopatch kuuluu M3- tai E3-lisensseihin.
Jospa siis keskustellaan aiheesta ja katsotaan teidän yrityksellenne sopiva ratkaisu yhdessä läpi? Ota rohkeasti yhteyttä myynti@marskidata.fi.
Moni on varmasti törmännyt viimeaikojen uutisointiin Microsoftin yleisimmän käyttöjärjestelmän tuen lakkaamisesta 14.10.2025. Tämä on myös herättänyt huolta siitä, miten tämä vaikuttaa oman IT-ympäristön toiminnan jatkuvuuteen sekä tietoturvaan. Tilanne saattaa herättää pelkoja sekä huonoja muistoja edellisestä kerrasta, kun vastaava tapahtui Windows 7 -käyttöjärjestelmän osalta. Osalla meistä ei välttämättä ole ymmärrystä siitä, mitä tämä voisi tarkoittaa. Tilannetta voi verrata siihen, että jokainen meistä törmää päivityksiin lähes viikoittain, milloin matkapuhelin pyytää päivittämään ohjelmiaan, milloin uudehko auto pyytää päivittämään hallintajärjestelmänsä uuteen versioon.
Yleensähän päivitys tulee juuri silloin, kun on mahdollisimman kiire ja päivitystä pitää vain ärsyttävänä asiana. Moni ei kuitenkaan tule ajatelleeksi seurauksia siitä, kun päivitykset kyseiseen tuotteeseen lakkaavat. Vaikuttaa vain näennäisesti mukavalta, ettei laite vähän väliä pyydä sinua odottelemaan päivityksien valmistumista. Tilanne antaa valheellisen mukavuuden tunteen, sillä ulkopuolisen tunkeutujan tai haittaohjelman on helpompi juuri silloin ottaa laitteesi haltuun. Käyn blogissani läpi sitä, mitä muutos tuo tullessaan ja miten siihen voi varautua.
Microsoft on ilmoittanut antavansa tukea sekä tietoturvapäivityksiä Windows 10 -käyttöjärjestelmälle 14. lokakuuta 2025 asti (Windows 10 Home and Pro - Microsoft Lifecycle | Microsoft Learn). Tämän jälkeen kyseiselle käyttöjärjestelmälle ei enää julkaista tietoturvaa parantavia tai korjaavia päivityksiä. Kyseisen päivämäärän jälkeen ei työkoneissa enää pidä kyseistä käyttöjärjestelmää käyttää. Monelle tämä tarkoittaa pakollista siirtymistä Windows 11 -käyttöjärjestelmän käyttöön, vaikka se ei olekaan ottanut tuulta alleen kuten Microsoft oli toivonut.
Microsoft tarjoaa monelle Windows 10 -käyttäjälle mahdollisuutta ilmaiseen päivitykseen Windows 11 -käyttöjärjestelmään. Uudehkon koneen käyttäjälle tämä onkin oiva vaihtoehto. Käyttöjärjestelmän annetaan päivittää itsensä uuteen versioon ja sen jälkeen asia on kunnossa. Lähes poikkeuksetta päivitys onnistuu suoraan Windows 10 -käyttöjärjestelmän päälle, jolloin käyttäjän profiili tiedostoineen ja asetuksineen pysyy käytössä myös Windows 11:sta.
Useilla yrityksillä on kuitenkin mahdollisesti käytössään eri lisenssointiratkaisuja Microsoftilta, jolloin automaattinen päivitys ilmaiseksi ei onnistukaan, vaan lisenssit on mahdollisesti hankittava Windows 11 varten erikseen. Näissä asioissa Marskidata auttaa mielellään ja selvittää esimerkiksi sen, mitä päivityksen mahdollistaminen vaatii.
Kannattaa ottaa huomioon myös se, että vanha laitekanta saattaa estää päivityksen. Tilanne voi vaatia vanhojen koneiden uusimista, jotta työntekoa voidaan jatkaa tietoturvallisesti. Uusien koneiden mukana tuleekin jo Windows 11, joten kun kone otetaan käyttäjälle käyttöön, ovat asiat sen jälkeen kunnossa. Koneiden vaihdon yhteydessä hyvin toteutettu Microsoft 365 -palvelu ja käyttäjän tietojen tallennus OneDriven kautta pilveen tai omalle palvelimelle helpottaa käyttäjän siirtymistä vanhalta koneeltaan uuteen.
Marskidatalla haluamme helpottaa päätelaitteiden elinkaaren seurantaa ja järjestelmien ylläpitoa. Meiltä saat yrityksellesi päätelaitteet palveluna, tarkoittaen muun muassa läppäreitä, älypuhelimia ja tabletteja. Kaikki ne laitteet, jotka tarvitset työskentelyyn, saat ne meiltä valmiiksi asennettuina ja ylläpidolla. Lue lisää aiheesta nettisivultamme IT-laitteet ja ohjelmistot.
Monesti laitekanta käyttöjärjestelmineen on ostettu eri aikaan ja välttämättä aivan tarkkaa kuvaa laitteiden iästä tai niiden päivitettävyydestä Windows 11 -käyttöjärjestelmään ei ole. Lisäksi monesti käytössä on ohjelmistoja, joiden yhteensopivuudesta Windows 11 kanssa ei ole täyttä varmuutta. Tässä tilanteessa Marskidata onkin oiva yhteistyökumppani, jonka kanssa käydä läpi laitteistot, ohjelmistot sekä lisenssointi Windows 11 osalta. Kartoitamme tilanteen ja käymme asiakkaan kanssa läpi, mitä ympäristön saattaminen Windows 10:stä Windows 11 kohti vaatii.
Kun suunnitelma on tehty hyvin, aikataulut määritetty ja itse prosessi käynnistetty, voidaan laitekanta uusia hallitusti ja päivitykset tehdä oikeaoppisesti. Näillä keinoilla valmistaudutaan ja pidetään käyttökatkot tai muut haittaavat vaikutukset asiakkaan tuotantoympäristöön minimissään.
Lopputuloksena olemme saaneet ympäristön hyvissä ajoin kuntoon ennen lokakuun 14. päivää vuonna 2025 ja tuen lakkaamisesta ei tarvitse murehtia lainkaan.
Ole siis ajoissa liikkeellä ja valmistaudu, me autamme! Tekninen asiantuntija tarkistaa IT-ympäristön tilanteenne, jotta ikäviä yllätyksiä ei tule vastaan. Ota siis yhteyttä myynti@marskidata.fi, niin tarkistetaan yrityksesi tilanne kuntoon.
Marskidatan asiakkaisiin kuuluu laaja-alaisesti erilaisia yrityksiä, joita yhdistää ainakin yksi asia. Arvaatko mikä? Näiden yritysten työtavat ja tarpeet kehittyvät hurjalla vauhdilla ja samalla mekin. Panostamme henkilöstöömme ja asiantuntijuuteen alallamme. Digitaalisuuden myötä ihan kaikkeen tarvitaan koneita, tietoturvaa ja hyvä kumppani ratkomaan IT-ongelmia, kun sellaisia ilmenee. Ja mielellään sellainen, jonka kanssa on vaivatonta ja helppoa asioida. Palvelumme koostuvat kolmesta eri osa-alueesta, jotka ovat IT- kumppanina toimiminen, tulostusratkaisut ja erilaiset modernin työn ratkaisut. Olemme kokonaisvaltainen palvelutarjoaja kaikkiin yrityksesi IT-ratkaisuihin ja meidän missionamme on valjastaa teknologiset ratkaisut tukemaan jokaisen inhimillisiä vahvuuksia.
IT-kumppanina tuotamme erilaisia ratkaisuja ja palveluita helpottamaan työntekijöiden arkea. Näitä palveluita ovat muun muassa Marskidatan Service Desk ja muut IT-tukipalvelut. Marski DMA -palvelu huolehtii tärkeimmät työvälineesi käyttövalmiina ja virusturvattuina – älypuhelimet, tabletit, pöytäkoneet ja läppärit maailman suosituimmilta valmistajilta. Emme pelkästään toimita laitteita, vaan huolehdimme myös niiden käyttöönotosta, hallinnasta, asennuksesta ja päivityksistä.
Teemme erilaisia tietoturvakartoituksia ja -testejä, joiden tarkoituksena on tuoda esiin puutteita, jotta ne voidaan ratkaista ennen niiden ilmenemistä ikävillä tavoilla, mutta myös opastamme ja koulutamme työntekijöitänne, jotta inhimilliset erehdykset minimoidaan. Oikeaoppinen suojautuminen laitteissa ja Microsoft 365 -ohjelmissa on tärkeää olla kunnossa, mutta työntekijöiden osaaminen korostuu yhä enemmän. Tietoturvapalvelumme ovat kysyttyjä nyt, kun kyberturvallisuus puhuttaa laajasti. Tutustu nettisivuilta palveluihimme IT-kumppani - Marskidata ja Lakan Betonin kokemuksiin Microsoft 365 Health Checkistä: Lakan Betoni sai tietoturvan kehityssuunnitelman Health Checkin myötä - Marskidata Palvelutarjontamme on laaja ja Marskidatan asiantuntijat auttavat ITC-ratkaisujen kokonaisvaltaisessa kehittämisessä aina ympäristösi ja tilanteesi huomioiden.
Kyberturvallisuuden saralla NIS2-direktiivi ("The Directive on Security of Network and Information Systems", suomeksi verkko- ja tietoturvadirektiivi) on ajankohtainen kaikilla kriittisillä toimialoilla. Sen soveltaminen alkaa Suomessa virallisesti 18.10.2024. Olemme halunneet tuoda NIS2 -direktiiviin koskevia asioita selkeään ja ymmärrettävään muotoon ja mikäli aihe kiinnostaa sinua tutustu sivuumme: Oletko valmis NIS2-direktiiviin? - Marskidata. Mikäli direktiivi koskettaa yritystäsi, voimme kartoittaa kyberturvallisuuden nykytilan ja autamme sinua. Ota yhteyttä rohkeasti myyntiimme: myynti@marskidata.fi.
Toteutamme myös SharePoint-projekteja, joiden paras anti on yhtenäinen näkymä työntekijän kannalta tärkeiden tietojen löytämiseen ja käyttöön. Näkymä, missä voidaan opastaa ja tiedottaa sisäisesti tärkeistä asioista ja jakaa tietoa kaikille yritysten työntekijöille. SharePoint-dokumenttien hallinnassa selviä hyötyjä ovat muun muassa:
Automaatioiden avulla tehostetaan prosesseja korvaamalla manuaalisia työsuoritteita automaation avulla. Esimerkiksi paperinen lomake korvataan Forms-lomakkeella, automaatio siirtää tiedot lomakkeelta haluttuun paikkaan käsiteltävään muotoon ja lähettää ilmoituksen käsittelijöille. Automaatiot ovat ihan loisto juttu, mikä säästää työaikaa ja vaivaa!
Tutustu nettisivuilta palveluihimme Moderni työ - Marskidata ja Xamkin matkaan kohti entistä sujuvampia työpäiviä: Xamk – kohti entistä sujuvampia työpäiviä - Marskidata.
Suurimmalla osalla suomalaisista yrityksistä on käytössä Microsoft 365. Kuitenkin monessa yrityksessä on se tilanne, että Microsoftin lisenssejä ei käytetä kaikessa laajuudessaan. Toki Teams, Outlook, Word ja Excel ovat päivittäisessä käytössä, mutta oletko sinä käyttänyt esimerkiksi Microsoft Planneria tai Microsoft Formsia? Näiden avulla muun muassa tehostat omien tehtävien hallintaa, jaat tehtäviä helposti tiimisi kesken ja teet näppäriä kyselyitä.
Käytössä olevien Microsoft-ohjelmien käyttöä kannattaa tarkastella. Monet yritykset ovat tehostaneet toimintaansa pelkän Teamsin rakenteen uudelleen suunnittelulla. Teams on erityisesti etätyön kautta monelle tuttu työkalu, yrityksissä on saatettu ottaa käyttöön se jo vuosia sitten. Sen jälkeen sinne on ilmestynyt lukematon määrä tiimejä ja kanavia, ja kukaan ei tiedä mihin tiimiin/kanavaan asiasta pitäisi kirjoittaa. Jossain vaiheessa on hyvä istua alas ja käydä nykyinen rakenne läpi ja suunnitella uusi, joka tukee yrityksen nykyistä toimintaa.
Kun puhutaan työn tehostamisesta ja modernista työstä, voidaan todeta, että suomenkielinen Copilot on jo julkaistu vappuna 2024 ja tämä tuo aivan uutta draivia työntekoon. Jos aihe kiinnostaa sinua enemmän, tutustu kollegani Emmin blogeihin Copilot Microsoft 365 – kuinka ottaa tekoäly tehokkaasti käyttöön, osa 1 - Marskidata ja Copilot Microsoft 365 – kuinka ottaa tekoäly tehokkaasti käyttöön, osa 2 - Marskidata.
Tulostusratkaisuissamme korostuu erityisesti kustannustehokkuus ja vaivattomuus asiakkaalle, kun sinulle tärkeintä on, että homma toimii, eikä sinun tarvitse kantaa huolta siitä toimiiko laite vai ei. Marskidatalta saat täydellisen ylläpidon rajattomalla käytöllä, etävalvonnalla ja niin, että me huolehdimme varaosista, väriaineista sekä huoltotöistä. Sinulle jää tehtäväksi vain antaa tulostimen rokata, kun työ sitä vaatii!
Tutustu nettisivuilta palveluihimme Tulostusratkaisut - Marskidata ja Kiinteistömaailma Savonlinnan kokemuksiin.
Marskidata on suomalainen, 40-vuotias perheyritys. Meidän mielestämme hyvän tyypin tekee hyvä työyhteisö ja mielenkiintoiset työtehtävät. Meillä panostetaan työntekijöihin, tuetaan kouluttautumista ja panostetaan viihtyvyyteen. Meillä on motivoitunut asiantuntijajoukko, jolla on kova draivi päällä! Haluamme kertoa asiakkaillemme alan tuoreimmista uutisista ja toimia luotettavana IT-kumppanina asiakkaidemme rinnalla. Haluamme, että meidän kanssamme on vaivatonta ja helppoa asioida. Kotimaisena yrityksenä tavoitat meidän aina puhelimitse automaattisten vastaajien sijaan. Meillä toimitaan neljän keskeisen arvot mukaan: avoimuus, arvostus, laadukkuus ja luotettavuus. Tutustu lisää toimintatapoihimme Marski -Tapa toimia -ohjeemme myötä.
Meidän asiakkaamme ovat supermukavia – voisitko kuvitella itsesi mukaan joukkoon?
Marskidatan asiakkaita ovat:
Meille jokainen asiakas on tärkeä. Ota yhteyttä myynti@marskidata.fi, niin pidetään huolta teidänkin työntekonne draivista!
Edellisessä blogissani käsittelin Microsoft Copilotin käyttöönottoon valmistautumista. Se onkin tärkein osa-alue tässä kokonaisuudessa. Blogin tässä osassa menemme jo syvemmälle, eli perehdytämme ja osallistamme, saavutamme tuloksia, sekä laajennamme ja optimoimme Copilotin käyttöä.
1. Valmistautuminen – valmistellaan yritys tekoälyä varten (ks. blogin ensimmäinen osa)
2. Perehdyttäminen ja osallistaminen
3. Tuloksien saavuttaminen
4. Laajentaminen ja osallistaminen
Yksi parhaista tavoista edistää tekoälyn käyttöönottoa on vertaisoppiminen. Näin luodaan hyvää pöhinää uudelle työskentelytavalle ja annetaan yksilöille mahdollisuus oppia heiltä, jotka ovat onnistuneesti ottaneet Copilotin käyttöön. Kannattaa esimerkiksi luoda tekoälyohjausryhmälle Teams-ryhmäkeskustelu, jossa he voivat keskustella tavoitteista ja parhaista käytänteistä. Viva Engagen avulla voidaan jakaa vinkkejä, esittää kysymyksiä ja äänestää vastauksista. Microsoft Formsin avulla voidaan kirjata mikä toimii ja mikä ei. Tekoälyohjausryhmä voi puolestaan käyttää näitä tietoja parantaakseen käyttöönottoa, tiedottaakseen koulutuksista ja hahmottaessaan yritykselle sopivimmat käyttötapaukset.
Tekoälyohjausryhmä, Copilot-mestarit ja varhaiset omaksujat ovat avainasemassa laajemman käyttöönoton edistämisessä. He näyttävät esimerkkiä ja auttavat esittelemään Copilotin käytännön hyötyjä päivittäisessä työssään. Heidän positiiviset kokemuksensa herättävät uteliaisuutta ja kiinnostusta kollegoissa, mikä kannustaa laajempaan käyttöön.
Se, miten käyttäjät personoivat Copilotin käytön, kehittyy dramaattisesti noin 6–12 kuukauden aikana. Näin ollen jatkuvan koulutuksen tarjoaminen on olennaista tässä vaiheessa. Prompting-prosessi (eli kehotteiden antaminen) on todennäköisesti uusi taito monille. Paremmat kehotteet johtavat parempiin tuotoksiin. Tämä vaatii johdonmukaista harjoittelua, jotta Copilotista tulee luonnollinen jatke työlle.
Johdon tulee huolehtia, että organisaatiossa on tarpeeksi resursseja ja ohjeita aiheen ympäriltä. Näin Copilotin käyttäjät pysyvät ajan tasalla uusista ominaisuuksista, voivat ratkaista ongelmia ja oppia toistensa kokemuksista. Jatkuvan oppimisen kulttuuri lisää käyttäjien sitoutumista, tuottavuutta ja tyytyväisyyttä.
Vinkki: On tärkeää osata delegoida tehtäviä Copilotille ikään kuin se olisi innokas harjoittelija. Tästä syystä käyttäjien on pystyttävä luomaan ytimekkäitä, selkeitä kehotteita, arvioimaan tuloksia ja päättämään, mitä Copilotin luomalle sisällölle tehdään seuraavaksi.
Microsoft Copilot Dashboard auttaa yrityksiä mittaamaan käyttöä ja käyttöönottoa sen jokaisessa vaiheessa. Se tarjoaa reaaliaikaisia tietoja ja tilastoja Copilotin käytöstä. Koontinäyttö auttaa yrityksen johtoa ymmärtämään, missä kaikessa toiminnassa Copilot tuo lisäarvoa. Dashboardista on nähtävillä muun muassa Copilot-käyttäjien määrä sovellusta kohden ja se, kuinka monta kertaa Copilotin keskeisiä ominaisuuksia on käytetty kyseisissä sovelluksissa.
Säännölliset tapaamiset tekoälyohjausryhmän kanssa auttavat ymmärtämään, miten käyttöönottoa voidaan edistää. Tapaamisissa kannattaa keskustella siitä, mikä toimii hyvin, mitkä ovat potentiaaliset mahdollisuudet ja mitä haasteita uuteen työskentelytapaan liittyy.
Tekoälyohjausryhmän kokouksia kannattaa jatkaa vielä pitkään ensimmäisen kahden kuukauden jakson jälkeenkin. Siihen mennessä tuottavuus ja liiketoiminnan arvo on todennäköisesti jo huomattu. Tuossa kohtaa ollaankin jo valmiita siirtämään painopistettä pitkän aikavälin tavoitteisiin.
Uuden työkalun käyttöönotto vaatii paljon työtä eri tiimeissä, joten muistakaa pysähtyä ja juhlistaa Copilotin käyttöönottoa. Käyttöönoton onnistumiseen vaikuttaneille tiimeille kannattaa antaa tunnustusta ja tehokäyttäjät on hyvä tunnistaa. Nämä tarinat toimivat vahvoina inspiraation lähteinä ja osoittavat, kuinka Copilot voi tuottaa konkreettisia etuja. Menestystarinoilla on myös keskeinen rooli käyttöönoton edistämisessä ja sidosryhmien sitouttamisessa.
Kun tiimit alkavat hallita Copilotin käytön, ne todennäköisesti myös näkevät mahdollisuuksia tarkentaa sen käyttöä ja löytää uusi tapoja suunnitella prosesseja uudelleen. Näistä mahdollisuuksia voi tutkia laajennettavuustyökalulla nimeltä Microsoft Copilot Studio. Sen avulla Copilotin voi mukauttaa organisaation yksilöllisiin tarpeisiin laajennusten avulla.
Copilot Studio on low-codea hyödyntävä työkalu. Copilot Studiossa on yli 1200 liitintä, joita voidaan käyttää Copilotin laajennusten rakentamiseen. Näin se voi hyödyntää tietoja myös Microsoft 365:n ja Microsoft Graphin ulkopuolelta. Tällöin Copilotiin voidaan yhdistää muita tietokantoja, taustajärjestelmiä tai paikallisia on-prem-järjestelmiä. Harkintaan voi ottaa myös niitä järjestelmiä, jotka ovat liiketoiminnan ytimessä, kuten CRM, talous- tai henkilöstöhallinto. Copilot voi muodostaa yhteyden myös muihin kuin Microsoftin järjestelmiin, esimerkiksi Adobeen, SAP:iin, Slackiin tai Zendeskiin, sekä kaikkiin Azuren datapalveluihin.
Copilot Studion Microsoft Power Automate -ominaisuuksien avulla voidaan luoda tapoja, joilla Copilot voi auttaa esimerkiksi kulujen hallinnassa ja perehdytyksessä. Jos esimerkiksi annat Copilotille pääsyn matkustuskäytäntöösi SharePointissa ja jatkuviin kulubudjetteihisi SAP:ssä, Copilot voisi antaa tarkan vastauksen työntekijän kysymykseen: ”Kuinka paljon tiimini matkabudjetista on jäljellä tässä kvartaalissa?”.
Jos haluat luoda omia mukautettuja Copiloteja, tätä varten on saatavilla erillinen Copilot Studio -lisenssi. Sen avulla voi esimerkiksi upottaa keskustelevan copilotin sivustoosi asiakaspalveluun, rakentaa copilotin auttamaan työntekijöitä HR-kyselyissä tai luoda copiloteja etulinjan työntekijöille, jotka eivät muuten käytä Microsoft 365 -työkaluja.
Microsoft jatkaa uusien Copilot-työkalujen käyttöönottoa ja tämä tarjoaa paljon uusia ominaisuuksia eri toimialoille. Copilot for Microsoft 365 on suunniteltu toimimaan saumattomasti muiden Copilotien, kuten Microsoft Dynamics 365:n Copilotin kanssa. Microsoft tulee julkaisemaan lisää roolipohjaisia Copilteja, jotka on räätälöity tiettyihin toimintoihin ja tehtäviin, kuten Copilot for Service, Copilot for Sales ja Copilot for Finance.