Edellisessä blogissani keskityimme tietoturvan merkitykseen Microsoft 365 Copilotin käyttöönotossa. Tällä kertaa suuntaamme katseemme puolestaan tietosuojaan. Tietosuojavaltuutetun toimiston mukaan ”tietosuoja on perusoikeus, joka turvaa rekisteröidyn oikeuksien ja vapauksien toteutumisen henkilötietojen käsittelyssä. Tietosuojan tarkoituksena on osoittaa, milloin ja millä edellytyksillä henkilötietoja voidaan käsitellä.” Tutustu lähteeseen: Mitä tietosuoja on? | Tietosuojavaltuutetun toimisto
Tietosuojalla on myös läheinen suhde tietoturvaan. Tietoturva on osa tietosuojaa, ja se varmistaa omalta osaltaan, että henkilötietojen suoja toteutuu asianmukaisesti. Toki tietoturva on myös itsessään laajempi konsepti, eikä se kata vain henkilötietojen suojaamista vaan käsittää myös laajemmin organisaatiolle tai yksilölle tärkeiden tietojen suojan. Suojan piiriin tällöin kuuluu siis henkilödatan lisäksi myös esimerkiksi yrityssalaisuudet.
”Älä koskaan laita organisaation tietoja ilmaiseen tekoälysovellukseen.”
Tietosuoja on olennainen käyttäjien luottamuksen säilyttämiseksi. Kun käyttäjät tietävät, että heidän tietonsa käsitellään turvallisesti ja luottamuksellisesti, he ovat todennäköisemmin valmiita käyttämään Copilotia.
GDPR asettaa tiukat vaatimukset henkilötietojen käsittelylle ja tietenkin Copilotin on noudatettava näitä säädöksiä varmistaakseen, että se toimii laillisesti ja eettisesti. Tietosuoja auttaa vähentämään tietoturvariskejä, kuten tietomurtoja ja tietovuotoja. Tämä on erityisen tärkeää, kun käsitellään arkaluonteisia tai henkilökohtaisia tietoja.
Tietosuoja varmistaa, että käyttäjillä on oikeus hallita omia tietojaan. Tämä sisältää oikeuden tarkastella, korjata ja poistaa omia tietojaan sekä rajoittaa niiden käsittelyä. Tietosuoja on osa laajempaa eettistä vastuuta, joka liittyy tekoälyn ja teknologian käyttöön. On tärkeää varmistaa, että teknologiaa käytetään tavalla, joka kunnioittaa yksilöiden yksityisyyttä ja oikeuksia.
Copilotin on käsiteltävä kaikki käyttäjätiedot luottamuksellisesti, mikä tarkoittaa, että tietoja ei jaeta tai käytetä ilman käyttäjän suostumusta. Käyttäjien on tiedettävä, miten heidän tietojaan kerätään, käytetään ja suojataan. Läpinäkyvyys lisää luottamusta ja auttaa käyttäjiä ymmärtämään tietosuojakäytäntöjä.
Microsoft Copilot noudattaa tiukkoja tietosuojakäytäntöjä varmistaakseen, että käyttäjien tiedot käsitellään turvallisesti ja luottamuksellisesti. Tietosuoja on siis olennainen osa Copilotin käyttöä, ja sen merkitys korostuu entisestään, kun teknologia kehittyy ja sen käyttö yleistyy.
Copilot käyttää Microsoft Graphin kautta saatavilla olevaa sisältöä ja kontekstia, kuten sähköposteja, keskusteluja ja asiakirjoja, joihin käyttäjällä on käyttöoikeus. Näitä tietoja Copilot ei käytä suurien kielimallien koulutukseen. Voiko Copilot sitten oppia käyttäjänsä mieltymyksistä jotain? Kyllä vain, se oppii käyttäjänsä mieltymyksistä ja työskentelytavoista. Copilot käyttää kehittyneitä tekoälymalleja ja luonnollisen kielen yhdistelyä, jotta se voi paremmin ymmärtää käyttäjän kysymyksiä ja tarjota hyödyllisempiä vastauksia ja ehdotuksia. Copilot voi siis esimerkiksi oppia, että millaisia asiakirjoja käytät usein, minkä tyyppisiä hommia suoritat säännöllisesti ja millaisia vastauksia odotat siltä missäkin tilanteissa.
Onko sitten tarvittaessa mahdollista nollata Copilotin oppiminen? Kyllä vain. Tämän voi tehdä poistamalla tai nollaamalla Copilotin käyttämät tiedot ja asetukset Microsoft Graphin kautta. Copilotin asetukset nollaaminen voi auttaa, jos käyttäjä haluaa aloittaa alusta ja poistaa aiemmat oppimiset ja mieltymykset.
Copilot ei tiedä käyttäjästä henkilökohtaisuuksia, koska se ei tallenna tai säilytä keskusteluja. Copilot lupaa, että ”kaikki, mitä keskustelujemme aikana jaat, pysyy luottamuksellisena ja sitä käytetään vain keskustelun aikana.” Tämä voi hämmentää käyttäjää, sillä pääseehän käyttäjä selaamaan taaksepäin aikaisempia keskustelujaan Copilotin kanssa. Vaikka käyttäjä voi palata keskusteluihinsa Copilotin kanssa, se ei tarkoita sitä, että Copilot tallentaisi ne. Keskusteluhistoria tallennetaan laitteelle tai sovellukseen, mutta Copilot ei säilytä tai tallenna tietoja keskusteluista.
”Ilmainen” tekoälysovellus ei koskaan ole ilmainen, sitä maksetaan tiedolla.
Usein ilmaisista tekoälysovelluksista "maksetaan" tiedolla. Ilmaiset tekoälysovellukset saattavat kerätä ja käyttää henkilötietojasi kaupallisiin tarkoituksiin, kuten mainonnan kohdentamiseen tai palvelujen parantamiseen. Tämä voi johtaa tietosuoja- ja tietoturvariskeihin, kuten tietomurtoihin tai tietovuotoihin. Ilmaiset sovellukset eivät aina ole täysin läpinäkyviä siitä, miten ja mihin tietojasi käytetään. Tämä voi vaikeuttaa tietojen hallintaa ja ymmärtämistä siitä, että miten tietosi ovat suojattuja. Ilmaiset tekoälysovellukset saattavat käyttää tietojasi myös tavoilla, jotka eivät ole eettisesti hyväksyttäviä. Tämä voi sisältää tietojen myymisen kolmansille osapuolille ilman suostumustasi. Muun muassa näistä syistä suosittelen valitsemaan ennemmin Microsoft 365 Copilotin.
Tällä hetkellä Microsoft 365 Copilot ei tallenna keskusteluja, eikä sitä ole suunniteltu tekemään niin tulevaisuudessa. Sen ensisijainen tavoite on tarjota reaaliaikaista apua ja tukea ilman, että se säilyttää henkilökohtaisia tietoja tai keskusteluhistoriaanne.
Tietosuoja ja tietoturva ovat keskeisiä tekijöitä, kun otetaan käyttöön uusia teknologioita, kuten Microsoft 365 Copilot. Jos haluat varmistaa, että teidän yrityksenne hyödyntää Copilotin mahdollisuuksia turvallisesti ja tehokkaasti, ota yhteyttä meidän asiantuntijoihimme tai lähetä sähköpostia myynti@marskidata.fi. Me autamme sinua kaikissa tietosuojaan ja tietoturvaan liittyvissä kysymyksissä sekä Microsoft 365 Copilotin käyttöönotossa.
Ota yhteyttä jo tänään!
Tietoturva ja tietosuoja ovat molemmat tärkeitä käsitteitä, mutta ne tarkoittavat eri asioita. Tietoturva keskittyy tietojen suojaamiseen teknisin ja hallinnollisin keinoin. Tietosuoja puolestaan keskittyy henkilötietojen käsittelyyn ja yksilöiden oikeuksien suojaamiseen. Tässä blogissa keskitymme nimenomaan tietoturvan merkitykseen Microsoft 365 Copilotin käyttöönotossa.
On tärkeää ymmärtää, että Microsoft 365 Copilot pääsee käsiksi kaikkeen siihen tietoon, johon käyttäjällä on oikeudet. Tämä tarkoittaa, että Copilot voi hakea tietoja käyttäjän sähköposteista, OneDrivesta, SharePointista ja Teamsista. Tämä tekee tiedonhausta erittäin tehokasta, mutta samalla se asettaa suuria vaatimuksia tietoturvalle. Jos käyttöoikeudet eivät ole kunnossa, on mahdollista, että käyttäjät pääsevät käsiksi tietoihin, joihin heillä ei pitäisi olla pääsyä. Tämä voi johtaa tietovuotoihin ja muihin tietoturvaongelmiin.
Tietoturvakäytännöt ovat avainasemassa Copilotin käyttöönotossa. On tärkeää, että organisaatiossa on selkeät tietoturvakäytännöt, jotka määrittelevät, kuka pääsee käsiksi mihinkin tietoihin. Tämä sisältää esimerkiksi monivaiheisen tunnistautumisen (MFA) käyttöönoton, säännölliset salasananvaihdot ja käyttöoikeuksien säännöllisen tarkistamisen. Näiden käytäntöjen avulla voidaan varmistaa, että vain oikeilla henkilöillä on pääsy kriittisiin tietoihin.
Käyttäjien koulutus on olennainen osa tietoturvaa. On tärkeää, että kaikki käyttäjät ymmärtävät, miten Copilotia käytetään turvallisesti ja tehokkaasti. Tämä voi sisältää koulutusta siitä, miten tietoja jaetaan turvallisesti, miten tiedostoja hallitaan ja miten tietoturvakäytäntöjä noudatetaan. Käyttäjien koulutus auttaa vähentämään inhimillisiä virheitä, jotka voivat johtaa tietoturvaongelmiin.
Säännöllinen seuranta ja valvonta ovat tärkeitä tietoturvan ylläpitämiseksi. On tärkeää, että käyttöoikeuksia ja tietoturvakäytäntöjä tarkistetaan säännöllisesti. Tämä auttaa varmistamaan, että kaikki on ajan tasalla ja, että mahdolliset tietoturvariskit havaitaan ja korjataan ajoissa. Säännöllinen seuranta auttaa myös tunnistamaan mahdolliset tietoturvaloukkaukset ja reagoimaan niihin nopeasti.
Yhteistyö IT-tiimin kanssa on tässä avainasemassa. IT-tiimi voi auttaa käyttöoikeuksien hallinnassa, tietoturvakäytäntöjen toteuttamisessa ja mahdollisten ongelmien ratkaisemisessa. On tärkeää, että IT-tiimi on mukana Copilotin käyttöönotossa alusta alkaen ja että heillä on selkeä käsitys siitä, miten Copilot toimii ja mitä tietoturvavaatimuksia sen käyttöön liittyy.
Tietoturvahaasteiden ratkaiseminen vaatii jatkuvaa valppautta ja proaktiivista lähestymistä. Seuraavaksi käymme läpi seitsemän haastetta ja mietimme niihin ratkaisut.
Tutustu myös asiantuntijamme blogiin, Huomioi nämä 5 asiaa ja varmista yrityksesi tietoturva.
Tietoturva ei ole kertaluonteinen projekti, vaan jatkuva prosessi. Teknologia kehittyy jatkuvasti, ja tietoturvauhat muuttuvat. Siksi on tärkeää, että yrityksenne pysyy ajan tasalla uusimmista tietoturvakäytännöistä ja -työkaluista ja, että tietoturvaa parannetaan jatkuvasti.
Tietoturva on keskeinen osa Microsoft 365 Copilotin käyttöönottoa. Varmistamalla, että käyttöoikeudet ovat kunnossa, tietoturvakäytännöt ovat selkeät, käyttäjät ovat koulutettuja ja tietoturvaa seurataan säännöllisesti, yritykset voivat hyödyntää Copilotin potentiaalin turvallisesti ja tehokkaasti. Tietoturva ei ole vain tekninen kysymys, vaan se on olennainen osa organisaation toimintaa ja kulttuuria. Kun tietoturva on kunnossa, Copilot voi auttaa parantamaan tuottavuutta ja tekemään työskentelystä sujuvampaa.
Me Marskidatalla autamme Copilotin tietoturvallisessa käyttöönotossa. Voit luottaa siihen, että sensitiivinen data on kartoitettu, käyttöoikeudet on tarkastettu ja Copilot voidaan ottaa turvallisesti käyttöön. Ota rohkeasti yhteyttä meihin osoitteessa myynti@marskidata.fi, niin varmistamme, että kaikki sujuu turvallisesti ja tehokkaasti. Olennainen osa käyttöönottoa on myös tutustuminen Copilotin ominaisuuksiin, ja siihen saat täsmävinkit meiltä. Tutustu myös oppaaseemme, Kuinka ottaa Copilot tehokkaasti käyttöön.
Seuraavassa blogissa käsittelen tietosuojan roolia Microsoft 365 Copilotin käyttöönotossa. Tietosuojalla on läheinen suhde tietoturvaan ja on myös keskeinen osa Copilotin käyttöä. Suosittelen myös tutustumaan blogiini datastrategiasta, Datastrategian rooli Microsoft 365 Copilotin käyttöönotossa.
Microsoft 365 Copilot voi hakea ajankohtaista tietoa julkisesta verkosta ja organisaation datasta, mikä auttaa sitä tarjoamaan tarkkoja ja ajantasaisia vastauksia käyttäjien kysymyksiin. Tämän vuoksi datastrategia on keskeisessä roolissa Copilotin käyttöönotossa. Copilot voi auttaa käyttäjiä erilaisissa tuottavuustehtävissä, kuten tekstin kirjoittamisessa, muokkaamisessa, aikataulujen hallinnassa ja paljon muussa. Tässä kirjoituksessa käsittelen datastrategian roolia, jotta Copilotin käyttö olisi tehokasta.
Copilot on kehittynyt tekoälyavustaja, tavallaan se jokaisen tietotyöläisen oma assistentti. Se on suunniteltu auttamaan käyttäjiä monenlaisissa tehtävissä, kuten tiedonhankinnassa, tuottavuuden parantamisessa ja ongelmanratkaisussa. Copilot käyttää kehittynyttä kielimallia, joka on koulutettu valtavalla määrällä tekstiä. Tämä mahdollistaa sen, että Copilot ymmärtää ja tuottaa luonnollista kieltä erittäin tarkasti. Microsoft Copilot pystyy ymmärtämään keskustelun kontekstin ja mukauttamaan vastauksensa sen mukaan. Tämä vuoksi Copilot pystyy käsittelemään monimutkaisia kysymyksiä ja tehtäviä.
Yrityksenne voi olla valmis ottamaan Copilotin käyttöön heti, mikäli:
Moni päättäjä on huolissaan. Miten valmistautua tekoälyn käyttöönottoon? Mitä sillä halutaan saavuttaa? Voisiko Copilot olla avuksi mahdollisissa organisaation kipukohdissa, esimerkiksi tehokkuuden lisäämisessä tai prosessien yksinkertaistamisessa? Mikä on organisaation tämänhetkinen AI-kyvykkyys? Kuinka ohjata työntekijöitä käyttämään tekoälyä?
”Onko teidän yrityksessänne mietitty, milloin mikäkin data vanhenee ja miten se arkistoidaan?”
Tässä kohtaa päättäjien on kiinnitettävä huomiota myös siihen, onko organisaatiolla datastrategia ja onko se riittävän hyvässä kunnossa. Tämä on monelle yritykselle iso kipukohta. Välttämättä organisaatiolla ei ole hyvää kokonaiskuvaa siitä, että mitä dataan käytetään, kuka sitä käyttää ja miten kauan dataa säilötään.
”Jopa 11 % siitä datasta, mitä työntekijät laittavat esimerkiksi ChatGPT:hen on luottamuksellista tietoa!”
Datastrategia on keskeisessä roolissa Copilotin käyttöönotossa, sillä se varmistaa, että tekoälytyökalu toimii turvallisesti ja tehokkaasti. Datastrategia varmistaa, että Copilotilla on pääsy ajantasaiseen ja oikeaan tietoon. Tämä edellyttää selkeitä käytäntöjä siitä, mitä tietoja tallennetaan ja miten tietoja hallitaan. Ethän halua, että Copilot tarjoaa käyttäjilleen vanhentunutta tietoa? Kuvittele tilanne, jossa työntekijä kysyy Copilotilta ”mikä on organisaatiomme lomapolitiikka” ja saa viisi vuotta vanhan vastauksen. Tätä ei kukaan HR-ihminen toivo.
Datastrategia auttaa varmistamaan, että tiedot käsitellään turvallisesti. Tämä sisältää muun muassa tietojen salauksen, pääsynhallinnan ja säännölliset tietoturvatarkastukset. Hyvin suunniteltu datastrategia myös määrittelee sen, miten tietoja kerätään, tallennetaan, käytetään ja poistetaan.
Datastrategia mahdollistaa edistyneen analytiikan ja tekoälyn hyödyntämisen päätöksenteossa. Tämä voi auttaa yritystä tunnistamaan trendejä, ennakoimaan tulevaa ja optimoimaan prosesseja.
Datastrategia keskittyy myös tiedon ladun parantamiseen. Laadukas tieto on tarkkaa, ajantasaista ja relevanttia, mikä on olennaista päätöksenteon kannalta. Datastrategia sisältää myös tietoturva- ja tietosuojakäytännöt, jotka omalta osaltaan varmistavat, että tietoja käsitellään turvallisesti ja luottamuksellisesti. Datastrategia on myös jatkuvaa kehittämistä. Mikäli sitä ei päivitetä säännöllisesti, se johtaa vanhentuneisiin käytäntöihin ja teknologioihin. Tämän vuoksi on olennaista luoda myös prosessi datastrategian säännölliselle arvioinnille ja päivittämiselle.
”Panosta tiedon laadun varmistamiseen ja luo prosessit säännölliselle tiedon tarkistamiselle ja siivoamiselle.”
Tiedon elinkaaren hallinta eli data lifecycle management kattaa kaikki vaiheet, joiden kautta tieto kulkee sen syntymisestä sen hävittämiseen. Tämä varmistaa, että tietoja käsitellään tehokkaasti, turvallisesti ja lainmukaisesti koko niiden elinkaaren ajan. Tiedon elinkaaren keskeiset vaiheet ovat:
Datastrategia on olennainen osa Microsoft 365 Copilotin käyttöönottoa. Se varmistaa, että tekoälytyökalu toimii tehokkaasti ja turvallisesti, ja että organisaation tiedot ovat ajantasaisia ja laadukkaita. Hyvin suunniteltu datastrategia tukee päätöksentekoa, parantaa tietoturvaa ja mahdollistaa edistyneen analytiikan hyödyntämisen.
Lue asiantuntijamme kirjoitus aiheesta: Onko ympäristösi valmis Microsoft 365 Copilotin käyttöönottoon? Tutustu myös sivuumme Copilot - Marskidata ja valjasta tekoäly käyttöösi.
Lopuksi, muista että datastrategia ei ole vain tekninen dokumentti, vaan se on strateginen työkalu, joka auttaa organisaatiotasi hyödyntämään dataa tehokkaasti ja turvallisesti. Kun datastrategia on kunnossa, Copilot voi todella loistaa ja tuoda merkittävää lisäarvoa organisaatiollesi.
Tällä hetkellä on vaikea olla törmäämättä keskusteluihin, joissa aiheena on Microsoft 365 Copilot, tekoälypohjainen työkalu, jonka avulla käyttäjät voivat parantaa luovuuttaan, tuottavuuttaan ja taitojaan. Ei siis ihme, että sen ympärillä käy kuhina ja organisaatiot sekä käyttäjät haluavat hyötyä sen tuomista eduista. Teknisestä näkökulmasta Microsoft 365 Copilotin käyttöönotto ei vaadi aikaa vieviä asennuksia järjestelmänvalvojilta tai käyttäjiltä.
On kuitenkin tärkeä ymmärtää, mitä tietoa Microsoft 365 Copilot pystyy tarjoamaan käyttäjilleen, ja mitä asioita on otettava huomioon ennen sen käyttöönottoa. Tähän blogiin olen nostanut muutaman aihealueen, joihin kannattaa tutustua ennen käyttöönottoa.
Copilot tarjoaa käyttäjälle vastauksia sisällöstä, johon käyttäjällä on vähintään tarkasteluoikeudet. Tämän vuoksi on tärkeää tiedostaa, missä yrityksen sensitiivinen data sijaitsee ja kenellä kyseiseen dataan on oikeudet. Copilot ei hyödynnä pelkkiä suoria käyttöoikeuksia, vaan riittää että käyttäjälle on jaettu linkillä pääsy johonkin sijaintiin tai tiedostoon.
Käyttäjä on voinut esimerkiksi luoda jakolinkin OneDrivessa tai SharePointissa sijaitsevaan tiedostoon käyttäen asetusta ”Yrityksen X henkilöt”, mutta on lähettänyt tuon linkin vain yhdelle henkilölle. Tähän mennessä on mahdollista, että muut käyttäjät eivät ole tiedostoa löytäneet. Copilotin käyttöönoton jälkeen Copilot osaa tarjota kaikille yrityksen käyttäjille vastauksia liittyen kyseisen dokumentin sisältöön.
Onko ympäristössä mahdollisesti vanhentunutta tietoa, josta Copilot saattaa tarjota vastauksia käyttäjille? Onko Teams-tiimien ja muiden SharePoint-sivustojen tiedostokirjastot ja sisältösivut ajan tasalla?
Copilot tarjoaa lähtökohtaisesti käyttäjille vastauksia viimeksi muokatuista tai luoduista tiedostoista, mutta on myös mahdollista, että käyttäjä saa vanhentunutta tietoa, jos tiedostoista on useita versioita eri sijainneissa. On siis tärkeä varmistaa, että tiedostojen versionhallinta on kunnossa ja vanhentuneet dokumentit on poistettu tai siirretty sijaintiin, joka on rajattu pois Copilotin hausta.
Tunnisteiden avulla voit määritellä, kuinka arkaluontoisia organisaatiosi tiedot ovat. Voit käyttää niitä esimerkiksi sähköposteissa tai tiedostoissa, ja näin vaikuttaa myös Copilotin tuottamiin tuloksiin. Jos esimerkiksi tiedostolle määritetty tunniste käyttää salausta, tämä vaatii käyttäjältä vähintään oikeudet kopioida kyseisestä tiedostosta, jotta Copilot voi palauttaa tietoja kyseisestä kohteesta.
Tunnisteet myös periytyvät Copilotin avulla luotuihin dokumentteihin. Jos luot uuden dokumentin Copilotin avulla ja dokumenttiin on tuotu sisältöä sisäiseksi määrittelystä dokumentista, luokittuu uusi dokumentti automaattisesti sisäiseksi.
Vaikka tämän työtäsi tehostavan niin sanotun tekoälyassistentin käyttöönotto polttelee jo sormenpäitä, ota silti oma aika tarkastella Microsoft 365 -ympäristöäsi. Listasin sinulle ne asiat, jotka tulisi ainakin ottaa huomioon ennen Microsoft 365 Copilotin käyttöönottoa:
Marskidatalta saat Microsoft 365 Copilotin lisenssien lisäksi opastusta Copilotin käyttöönottoon. MD Copilot -palvelumme sisältää tietoturvallisen käyttöönoton ja Copilot-koulutuksen. Koulutuksen avulla henkilöstö oppii, miten vapauttaa aikaa rutiininomaisissa työtehtävissä, sekä miten tehostaa tuottavuutta.
Myyntitiimimme auttaa kartoittamaan tilanteesi, ota rohkeasti yhteyttä myyntiin myynti@marskidata.fi tai soita suoraa omalle Marskidatan luottomyyjällesi. Mikäli yrityksesi on uusi lisenssitilaaja, kysy lisätietoja loppuvuoden 2024 lisenssialennuksesta.
Marskidatan asiakkaisiin kuuluu laaja-alaisesti erilaisia yrityksiä, joita yhdistää ainakin yksi asia. Arvaatko mikä? Näiden yritysten työtavat ja tarpeet kehittyvät hurjalla vauhdilla ja samalla mekin. Panostamme henkilöstöömme ja asiantuntijuuteen alallamme. Digitaalisuuden myötä ihan kaikkeen tarvitaan koneita, tietoturvaa ja hyvä kumppani ratkomaan IT-ongelmia, kun sellaisia ilmenee. Ja mielellään sellainen, jonka kanssa on vaivatonta ja helppoa asioida. Palvelumme koostuvat kolmesta eri osa-alueesta, jotka ovat IT- kumppanina toimiminen, tulostusratkaisut ja erilaiset modernin työn ratkaisut. Olemme kokonaisvaltainen palvelutarjoaja kaikkiin yrityksesi IT-ratkaisuihin ja meidän missionamme on valjastaa teknologiset ratkaisut tukemaan jokaisen inhimillisiä vahvuuksia.
IT-kumppanina tuotamme erilaisia ratkaisuja ja palveluita helpottamaan työntekijöiden arkea. Näitä palveluita ovat muun muassa Marskidatan Service Desk ja muut IT-tukipalvelut. Marski DMA -palvelu huolehtii tärkeimmät työvälineesi käyttövalmiina ja virusturvattuina – älypuhelimet, tabletit, pöytäkoneet ja läppärit maailman suosituimmilta valmistajilta. Emme pelkästään toimita laitteita, vaan huolehdimme myös niiden käyttöönotosta, hallinnasta, asennuksesta ja päivityksistä.
Teemme erilaisia tietoturvakartoituksia ja -testejä, joiden tarkoituksena on tuoda esiin puutteita, jotta ne voidaan ratkaista ennen niiden ilmenemistä ikävillä tavoilla, mutta myös opastamme ja koulutamme työntekijöitänne, jotta inhimilliset erehdykset minimoidaan. Oikeaoppinen suojautuminen laitteissa ja Microsoft 365 -ohjelmissa on tärkeää olla kunnossa, mutta työntekijöiden osaaminen korostuu yhä enemmän. Tietoturvapalvelumme ovat kysyttyjä nyt, kun kyberturvallisuus puhuttaa laajasti. Tutustu nettisivuilta palveluihimme IT-kumppani - Marskidata ja Lakan Betonin kokemuksiin Microsoft 365 Health Checkistä: Lakan Betoni sai tietoturvan kehityssuunnitelman Health Checkin myötä - Marskidata Palvelutarjontamme on laaja ja Marskidatan asiantuntijat auttavat ITC-ratkaisujen kokonaisvaltaisessa kehittämisessä aina ympäristösi ja tilanteesi huomioiden.
Kyberturvallisuuden saralla NIS2-direktiivi ("The Directive on Security of Network and Information Systems", suomeksi verkko- ja tietoturvadirektiivi) on ajankohtainen kaikilla kriittisillä toimialoilla. Sen soveltaminen alkaa Suomessa virallisesti 18.10.2024. Olemme halunneet tuoda NIS2 -direktiiviin koskevia asioita selkeään ja ymmärrettävään muotoon ja mikäli aihe kiinnostaa sinua tutustu sivuumme: Oletko valmis NIS2-direktiiviin? - Marskidata. Mikäli direktiivi koskettaa yritystäsi, voimme kartoittaa kyberturvallisuuden nykytilan ja autamme sinua. Ota yhteyttä rohkeasti myyntiimme: myynti@marskidata.fi.
Toteutamme myös SharePoint-projekteja, joiden paras anti on yhtenäinen näkymä työntekijän kannalta tärkeiden tietojen löytämiseen ja käyttöön. Näkymä, missä voidaan opastaa ja tiedottaa sisäisesti tärkeistä asioista ja jakaa tietoa kaikille yritysten työntekijöille. SharePoint-dokumenttien hallinnassa selviä hyötyjä ovat muun muassa:
Automaatioiden avulla tehostetaan prosesseja korvaamalla manuaalisia työsuoritteita automaation avulla. Esimerkiksi paperinen lomake korvataan Forms-lomakkeella, automaatio siirtää tiedot lomakkeelta haluttuun paikkaan käsiteltävään muotoon ja lähettää ilmoituksen käsittelijöille. Automaatiot ovat ihan loisto juttu, mikä säästää työaikaa ja vaivaa!
Tutustu nettisivuilta palveluihimme Moderni työ - Marskidata ja Xamkin matkaan kohti entistä sujuvampia työpäiviä: Xamk – kohti entistä sujuvampia työpäiviä - Marskidata.
Suurimmalla osalla suomalaisista yrityksistä on käytössä Microsoft 365. Kuitenkin monessa yrityksessä on se tilanne, että Microsoftin lisenssejä ei käytetä kaikessa laajuudessaan. Toki Teams, Outlook, Word ja Excel ovat päivittäisessä käytössä, mutta oletko sinä käyttänyt esimerkiksi Microsoft Planneria tai Microsoft Formsia? Näiden avulla muun muassa tehostat omien tehtävien hallintaa, jaat tehtäviä helposti tiimisi kesken ja teet näppäriä kyselyitä.
Käytössä olevien Microsoft-ohjelmien käyttöä kannattaa tarkastella. Monet yritykset ovat tehostaneet toimintaansa pelkän Teamsin rakenteen uudelleen suunnittelulla. Teams on erityisesti etätyön kautta monelle tuttu työkalu, yrityksissä on saatettu ottaa käyttöön se jo vuosia sitten. Sen jälkeen sinne on ilmestynyt lukematon määrä tiimejä ja kanavia, ja kukaan ei tiedä mihin tiimiin/kanavaan asiasta pitäisi kirjoittaa. Jossain vaiheessa on hyvä istua alas ja käydä nykyinen rakenne läpi ja suunnitella uusi, joka tukee yrityksen nykyistä toimintaa.
Kun puhutaan työn tehostamisesta ja modernista työstä, voidaan todeta, että suomenkielinen Copilot on jo julkaistu vappuna 2024 ja tämä tuo aivan uutta draivia työntekoon. Jos aihe kiinnostaa sinua enemmän, tutustu kollegani Emmin blogeihin Copilot Microsoft 365 – kuinka ottaa tekoäly tehokkaasti käyttöön, osa 1 - Marskidata ja Copilot Microsoft 365 – kuinka ottaa tekoäly tehokkaasti käyttöön, osa 2 - Marskidata.
Tulostusratkaisuissamme korostuu erityisesti kustannustehokkuus ja vaivattomuus asiakkaalle, kun sinulle tärkeintä on, että homma toimii, eikä sinun tarvitse kantaa huolta siitä toimiiko laite vai ei. Marskidatalta saat täydellisen ylläpidon rajattomalla käytöllä, etävalvonnalla ja niin, että me huolehdimme varaosista, väriaineista sekä huoltotöistä. Sinulle jää tehtäväksi vain antaa tulostimen rokata, kun työ sitä vaatii!
Tutustu nettisivuilta palveluihimme Tulostusratkaisut - Marskidata ja Kiinteistömaailma Savonlinnan kokemuksiin.
Marskidata on suomalainen, 40-vuotias perheyritys. Meidän mielestämme hyvän tyypin tekee hyvä työyhteisö ja mielenkiintoiset työtehtävät. Meillä panostetaan työntekijöihin, tuetaan kouluttautumista ja panostetaan viihtyvyyteen. Meillä on motivoitunut asiantuntijajoukko, jolla on kova draivi päällä! Haluamme kertoa asiakkaillemme alan tuoreimmista uutisista ja toimia luotettavana IT-kumppanina asiakkaidemme rinnalla. Haluamme, että meidän kanssamme on vaivatonta ja helppoa asioida. Kotimaisena yrityksenä tavoitat meidän aina puhelimitse automaattisten vastaajien sijaan. Meillä toimitaan neljän keskeisen arvot mukaan: avoimuus, arvostus, laadukkuus ja luotettavuus. Tutustu lisää toimintatapoihimme Marski -Tapa toimia -ohjeemme myötä.
Meidän asiakkaamme ovat supermukavia – voisitko kuvitella itsesi mukaan joukkoon?
Marskidatan asiakkaita ovat:
Meille jokainen asiakas on tärkeä. Ota yhteyttä myynti@marskidata.fi, niin pidetään huolta teidänkin työntekonne draivista!
Työtehtäviä tuntuisi riittävän vaikka 24/7. Uusien tehtävien pino tuntuu vain kasvavan ja niiden setviminen vaatii usein työkaverin mukana oloa. Hänelläkin kalenteri näyttää yhtä täydeltä ja työpino tuskin on yhtään sinua pienempi. Tulee mieleen kysymys, miten ihmeessä saan kaiken tehtyä? Nykyinen työelämä vaatii projektinhallintaa ja priorisoinnin taitoa, mutta myös kykyä sietää kehitysvaihetta prosessien hioutuessa sujuvimmiksi. Juuri tämä tuottaa usein kipuilua, sillä tavat ja tehtävien hallinta on vielä epäselvää ja se voi viedä kohtuuttoman paljon aikaa varsinaiselta työnteolta. Usein tämä tilanne syntyy juuri siinä pisteessä muutosta, kun kaikki asiat eivät vielä toimikaan kuten pitäisi tai kuten on suunniteltu. Millä keinoilla tätä tilannetta voisi sitten helpottaa?
Avoimella ja rakentavalla keskustelulla, sekä systemaattisella etenemisellä on paljon tehtävissä juuri tämän tilanteen helpottamiseksi. Nykyinen työnteko vaatii yhä useammin myös katsontakulmaa, missä teknologialla sujuvoitetaan työtehtävien suorittamista ja valjastetaan se tukemaan ihmisen omia vahvuuksia. Esimerkiksi Microsoft Suomi teki vähän aikaa sitten tutkimuksen aiheesta ja vastanneista jopa 60 % olisi valmiita delegoimaan asioita tekoälyn ja automaatioiden avulla, jotta omaan arkeen saisi enemmän aikaa. Samalla on hyvä kysyä, voisimmeko selättää tekoälyllä monta inhimillistä heikkoutta työssämme? Tähän voimme jo nyt todeta, että tekoälyn avulla on mahdollista muuttaa paljon suhdettamme esimerkiksi rutiininomaisiin työtehtäviin.
Jos innostuit aiheesta, kannattaa lukea lisää kollegani Emmin kirjoittamasta tekoälyaiheisesta blogista Mikä on Microsoft 365 Copilot?
Yrityksen kannalta Microsoft 365 Copilot tehostaa huomattavasti työntekijöiden työskentelyä, mutta entä tietoturva? Me Marskidatalla autamme sen tietoturvallisessa käyttöönotossa sekä jaamme parhaita vinkkejä Microsoft 365 Copilotin käyttöön. Copilotin avulla yhä useampi tulee saamaan avukseen oman henkilökohtaisen ja väsymättömän assistentin. Kannattaakin tutustua Microsoft 365 Copilot – ikioma AI-assistenttisi -blogiin, jossa käymme läpi myös sitä, miten yrityksien tulisi valmistautua tekoälyn käyttöönottoon. Olennaista on, että käyttäjien pääsyt ja oikeudet organisaation Microsoft 365-ympäristössä tulee olla kunnossa ennen käyttöönottoa.
Oli teknologiset ratkaisut vielä apunasi tai eivät, muutosvoima parempiin ratkaisuihin tai tehokkaampiin työtapoihin lähtee silti aina meistä ihmisistä. Sen vuoksi on tärkeä tiedostaa ja löytää avaimet myös siihen, mikä motivoi sinua työssäsi?
Minua itseäni innostaa ja motivoi:
Töiden muotoutuminen voi olla samalla innostavaa ja kuluttavaa. On tärkeä muistaa, että ratkaisujen löytäminen lähtee usein myös kyvystämme mukautua muutoksiin työyhteisönä. Tärkeää on kuunnella toisiamme ja pyrkiä sitä kautta ymmärtämään kokonaisuus haasteissa. Usein työntekijän kannalta kokemus siitä, että on tullut kuulluksi ja omilla ajatuksilla on merkitystä, tuo merkityksellisyyttä työntekoon. Tämä luo kantavaa positiivista asennetta myös prosessien hioutumiseen.
Toisinaan voi tulla vastaan tilanteita, joissa omaa näkemystä ja ajatusta pitää puntaroida monesta eri näkökulmasta. Me Marskidatalla ajattelemme, että suomalaisena perheyrityksenä on tärkeää toimia aina eettisesti, vastuullisesti ja lainmukaisesti. Tästä syystä Marskidatan Code of Conduct on meidän Marski – Tapa Toimia. Se on toimintaohjeemme ja toimii pohjana työkulttuuriimme niin asiakasta, yhteistyökumppaneita kuin toisiamme kohden, aina johtotasolle asti. Toimintamme perustuu aina neljään arvoomme, avoimuuteen, arvostukseen, laadukkuuteen ja luotettavuuteen.
Voit tutustua tästä toimintaohjeisiimme: Marski -Tapa Toimia (Code of Conduct)
Positiivinen näkökulma työyhteisössä tai musta huumori haasteita kohtaan voivat osoittautua kantavaksi voimaksi muutoksessa. Siksi kannustan kaikkia luomaan positiivista virettä omassa työyhteisössään.
Piristä siis työkaverin päivää pienellä kehulla tai lämpimällä tsempillä. Välittävä kettuilu ajaa usein saman asian, mikäli tiedät sen sopivan paremmin työkaverisi huumorintajuun. Haasta itsesi kokeilemaan tätä kevään aikana. Saatat hämmästyä siitä, mitä se saakaan aikaan sinussa ja ympärilläsi.
Mitä sinä olisit valmis maksamaan henkilökohtaisesta avustajasta, joka on lukenut läpi ja muistaa kaikki sähköpostisi, keskustelusi, tiedostosi, kalenterisi ja seurannut kaikkia kokouksiasi? Kolmekymppiä kuussa? Miltä kuulostaisi? Pian tämä on mahdollista, nimittäin Microsoft 365 Copilotin avulla.
Microsoft Suomi teki vuonna 2023 tutkimuksen, jonka vastaajista joka toinen koki, että hänellä ei ole aikaa eikä energiaa suoriutua omista töistään kokonaisvaltaisesti. Samassa tutkimuksessa ilmeni, että 60 prosenttia vastanneista olisi valmiita delegoimaan asioita tekoälyn ja automaatioiden avulla, jotta omaan arkeen saisi enemmän aikaa. Samalla yritysten johtoporras kokee, että innovaatioiden määrä alkaa olla huolestuttavan alhaisella tasolla, kun ihmiset ovat niin kiinni palavereissa ja päivittäisten tehtävien suorittamisessa.
Microsoft Copilotia voisi kuvailla AI assistentiksi tai tukiälyksi. Microsoft 365 Copilot on syntynyt kahden yrityksen kumppanuudesta, OpenAI:n ja Microsoftin.
Microsoft 365 Copilot perustuu kolmeen teknologiaan:
Julkiset tekoälypalvelut, kuten ChatGPT, käyttävät mallien kehityksessä kaikkea sitä tietoa, jota palveluun syötetään. Palveluun ei siis tietenkään kannata missään nimessä lähettää mitään organisaation dataa. Microsoft puolestaan lupaa, että Copilotin kanssa organisaatiosi data pysyy sinulla, eikä mitään organisaatiosi tietoja käytetä kielimallien kouluttamiseen. Tietoturvamielessä on siis olennaista, että Copilotia käytettäessä, sinun ei tarvitse lähteä pois organisaatiosi M365-ympäristöstä.
Tiesitkö muuten, että nykyään Microsoft on myös maailman isoin tietoturvatalo? Datan prosessointi tapahtuu Copilotissa eurooppalaisille yrityksille EU:n sisällä.
Microsoft 365 Copilot tulee saataville yli 300 käyttäjän tenanteille 1.11.2023 alkaen ja myöhemmin tätä pienemmille organisaatioille. Kuinka yritysten nyt sitten tulisi valmistautua Microsoft 365 Copilotin tulemiseen?
Copilotin käyttäjällä pysyy samat pääsyt ja oikeudet organisaation Microsoft 365 -ympäristössä kuin ennen Copilotia. Eli jos käyttäjällä ei ole pääsyoikeutta esimerkiksi organisaation hallituksen tiedostoihin nyt, niin ei hän pääse niihin Copilotin käyttöönoton jälkeenkään. Tässä kohtaa nousee kuitenkin äärimmäisen tärkeäksi se, että organisaation data on valmisteltu siten, että pääsynhallinta on kaikin puolin kunnossa.
Tällä hetkellähän tilanne on ympäristöissä se, että jos käyttäjällä sattuisikin jostain syystä olemaan vahingossa pääsy sellaiseen tiedostoon, mihin hänellä ei pääsyä pitäisi olla, niin ei hän sitä tiedä, ellei hän tuota tiedostoa aktiivisesti etsi. Mutta sitten kun Copilot on organisaatiossa käytössä, niin asiat voivat tulla jopa yllättäen vastaan, jos pääsynhallinta ei ole kunnossa.
Tästä syystä Microsoft 365 E5 Compliance nousee tärkeään rooliin, kun organisaatiossa täytyy isossa skaalassa labeloida dataa ja määritellä pääsynhallinta-asioita siitä, kuka pääsee mihinkin. Enää ei siis toimi se, että kaikilla on pääsy kaikkeen dataan. Nyt jokaisen organisaation olisikin tärkeä alkaa valmistautua Copilotin tulemiseen ja sitä myöten huolehtia datan määrittelyistä. Asiat tulisi miettiä täysin Zero Trust-mentaliteetilla.
Microsoft 365 Copilot kustantaa noin 29 €/käyttäjä/kuukausi nykyisten lisenssien päälle. Copilot on mahdollista hankkia yli 300 käyttäjän tenanteille 1.11.2023 alkaen. Lisenssien osalta Copilot vaatii isoilla yrityksillä M365 E3 tai E5 -lisenssit. Tulevaisuudessa, kun Copilot on saatavilla myös pienempiin yrityksiin, silloin tullaan tarvitsemaan Business Standard tai Business Premium -lisenssit, jotta Copilotin voi ostaa tähän päälle.
Miltä kuulostaisi, jos voisit luoda PowerPoint-esityksen Wordilla olevan tekstin pohjalta? Tai saisit työpäivän alkuun yhteenvedon tärkeimmistä sähköposteistasi? Tätä se tulevaisuus on, Copilotin avulla.
Tähän kaikkeen tutustutaan tarkemmin blogini aikaisemmassa osassa.
Microsoft 365 Copilotin voi nähdä henkilökohtaisena avustajana, joka muistaa kaikki Teams-keskustelusi, sähköpostisi, tiedostosi, kalenterisi ja seuraa kaikkia kokouksiasi. Ajattele, miten kätevää! Tässä blogissa tutustumme tarkemmin Microsoft 365 Copilotiin ja siihen, miten se integroituu tuttuihin M365-sovelluksiin.
Microsoft 365 Copilot toimii upotettuna päivittäin käyttämissäsi tutuissa Microsoft 365 -sovelluksissa, kuten Wordissa, Excelissä, PowerPointissa, Outlookissa, Teamsissa ja muissa. Kokonaan uusi Business Chat -palvelu toimii puolestaan kaikkien Microsoft 365 -sovellusten ja tietojesi kanssa avustaen työtehtävissäsi henkilökohtaisen avustajan tavoin.
Microsoft 365 Chat on osa Copilotia ja sen avulla aamusi voisi näyttää esimerkiksi tältä. Voit heti ensimmäisenä kysyä, että mikä on juuri nyt tärkeintä saapuneissa sähköposteissasi. Chat tekee sinulle tiivistelmän posteistasi ja voit kysyä siltä jatkokysymyksiä.
Microsoft Business Chat on tekoälypohjainen chat-työkalu, joka auttaa löytämään ja käyttämään organisaatiosi tietoja helposti ja nopeasti. Business Chat toimii kaikissa Microsoft 365 -sovelluksissa ja auttaa sinua esimerkiksi yhdistelemään tietoja asiakirjoista, sähköposteista, esityksistä ja yhteystiedoista. Se tuo tietoja useista eri lähteistä ja minimoi tiedon käsittelemiseen käytettävän ajan. Business Chatin tavoitteena on vapauttaa aikaa rutiininomaisista työtehtävistä tuottavampaan työhön.
Business Chat perustuu samaan GPT-4-kielimalliin, jota esimerkiksi tuttu Bing Chat käyttää, mutta se on optimoitu organisaation sisäiseen viestintään ja tietosuojaan.
Tältä videolta näet, mihin kaikkeen Business Chat pystyy.
Jokainen meistä tunnistaa tilanteen, että kalenterissa on kaksi päällekkäistä palaveria, joihin molempiin olisi hyvä osallistua, mutta et voi mitenkään revetä kahteen paikkaan kerralla. Tässäkin Microsoft 365 Copilot tulee apuun.
Eli jos itse et pääse palaveriin, voit ilmoittaa palaverin järjestäjälle, että hän laittaisi nauhoituksen ja sanelun päälle Teams-palaverissa. Kun kokous on ohi ja tallennus valmis, Copilot ilmoittaa sinulle, että palaverin kertaus on valmis. Voit myös kysyä Copilotilta tarkentavia kysymyksiä kokouksesta. Voit pyytää esimerkiksi tiivistelmän palaverista tai kysyä, että onko palaverissa tullut sinulle jotain tehtäviä. Näin kestät kärryillä palaverissa sovituista asioista, aivan kuin olisit ollut paikalla alkuperäisessä palaverissa.
Näiden tilanteiden vuoksi ei tarvitse enää häiritä kollegoita ja kysellä, että mitähän siellä palaverissa puhuttiin ja sovittiin. Tällöin ei myöskään yhden ihmisen tarvitse vain kirjoittaa muistiota, vaan hänkin voi osallistua aktiivisesti itse kokoukseen.
Julkinen tekoäly, kuten ChatGPT, voi auttaa sinua esimerkiksi PowerPoint-esityksen luomisessa, mutta se voi vain ohjeistaa sinua tuottamalla tekstiä. Joudut silti itse luomaan diat, kopioimaan otsikot sekä määrittelemään esityksesi ulkonäön. Copilot sen sijaan voi olla yhteydessä suoraan PowerPointiisi ja muotoilla esityksesi dioja, jos näin haluat. Ja näin sinulla on henkilökohtainen assistentti, joka tekee PowerPointitkin puolestasi!
Tsekataan seuraavaksi videolta, mitä Microsoft 365 Copilot tarkoittaa PowerPointissa.
Tunnistatko tyhjän paperin pelon? Siinä se sinua tuijottaa, eikä mitään järkevää tule mieleen. Copilotin avulla luovuus pääsee valloilleen helpommin ja näin tuottavuus lisääntyy. Voimme säästää useita tunteja tiedonhankintaan, kirjoittamiseen ja tekstin muokkaamiseen kuluvasta ajasta.
Copilot tulee auttamaan tässäkin, tsekataan videolta miten.
Entä Copilot ja Excel? Copilot auttaa sinua analysoimaan Excelin dataa ja selkeyttämään sen esittämistä. Copilot voi esimerkiksi ehdottaa sinulle kaavoja, kaavioita ja taulukoita ja tehdä sinusta näin edistyksellisemmän Excelin käyttäjän.
Tulevaisuudessa Copilotia voidaan myös laajentaa erilaisten plug-inien avulla. Mietitäänpä tilannetta, jossa sinun pitäisi varata työmatka, eli ainakin lennot ja hotellit. Tuomalla plug-inin kautta mukaan esimerkiksi hotellivaraussivuston, on tulevaisuudessa mahdollista tilanne, jossa Copilot varaa työmatkaa varten lennot ja hotellit esimerkiksi kahden henkilön sähköpostikirjevaihtoon pohjautuen.
Copilot ei tule korvaamaan tietotyöläistä, mutta se tulee mahdollistamaan huikean tuottavuuden nousun. Copilotin tehdessä työntekijöiden rutiininomaiset hommat, kuten esimerkiksi ne PowerPoint-esitykset myyjän puolesta, voi myyjä itse käyttää tästä vapautuneen ajan asiakkaiden kohtaamiseen.
Kaiken tämän jälkeen sinua tietenkin mietityttää, että mitä tämä kaikki käytännössä tarkoittaa kustannusten, tietoturvan ja pääsynhallinnan osalta. Näihin asioihin paneudutaan blogini seuraavassa osassa.