Marskidata logo
Marskidata logo
Ota yhteyttä

Toivon, että kumppanuutemme säilyy jatkossakin tällaisena kasvollisena ja proaktiivisena yhteistyönä, mitä se on tähän asti ollut. Meille sosiaali- ja terveysalan toimijoille tulee muun muassa laista tietynlaisia velvoitteita, joten minulle on tärkeää, että IT-kumppanimme osaa tarjota meille oikeanlaisia ratkaisuja maailman ja IT-ympäristöjen koko ajan muuttuessa, kertoo GeriWell Oy:n toimitusjohtaja Heli Peltola.

IT-kumppani jo lähes 10 vuotta

Kotihoitoa sekä hoiva- ja kotipalveluita tarjoavan GeriWell Oy:n ja Marskidatan välinen yhteistyö käynnistyi lähes vuosikymmen sitten luontevasta, olemassa olevasta kontaktista, kun GeriWellin perustaja Heli Peltola ja Marskidatan silloinen omistaja tunsivat toisensa.

–  Valinta oli minulle silloin aika automaattinen, sillä halusin päästä yritystoiminnassani mutkattomasti liikkeelle ja Marskidatan tutun omistajan vuoksi luottamus hänen yritykseensä oli jo olemassa. Muita IT-palveluntarjoajia en silloin edes pohtinut, kuvailee Peltola GeriWellin ja Marskidatan yhteisen taipaleen alkua.

Yhteistyön ensimmäisessä vaiheessa Peltola hankki yritykseensä Marskidatan kautta tietokoneen ja muutaman puhelimen. Yritysten välinen yhteistyö on kuluneen kymmenen vuoden aikana laajentunut merkittävästi, eikä tarvetta IT-kumppanin vaihtamiselle ole ilmennyt.

– Mielestäni kaikkien vaihdosten tulee olla perusteltuja, eikä huvin vuoksi sellaista kannata tehdä. Oma aikani on myös rahaa, joten pyrin aina pitkäaikaisiin ja sujuviin kumppanuuksiin paikallisten yritysten kanssa, tiivistää Peltola oman yrityksensä tarpeita.

Puhelimen, liittymän ja järjestelmien on toimittava joka paikassa kitkatta

Suurin osa GeriWellin työntekijöistä käyttää työvälineenään puhelinta, joten hyvin toimivat laitteet sekä puhelinliittymät ovat heidän työpäiviensä selkäranka.

– Puhelimien ja yhteyksien tulee toimia moitteettomasti, kun meidän työntekijämme liikkuvat yksin pitkin maaseutua asiakkaan luota toiselle. Paperille ei GDPR:n vuoksi saa kirjoittaa enää mitään, joten jos puhelin tai verkko lakkaa yhtäkkiä toimimasta, on työntekijän tilanne hyvin hankala sekä asiakas- että työaikakirjausten, yhteydenpidon ja turvallisuuden näkökulmasta, kertoo Peltola.

Marskidatan toimittamat puhelimet sekä Telian liittymät ovat toimineet GeriWellin tarpeessa hyvin. Tilatut laitteet toimitetaan GeriWellin työntekijöille valmiiksi asennettuina siten, että niissä on kaikki sovitut järjestelmät ja sovellukset heti käyttövalmiina.

– Minusta ei ole järkevää ajankäyttöä metsästää työntekijöille uusia puhelimia eri kauppojen tarjouksista, ja sen jälkeen kuluttaa aikaa laitteiden hakemiseen tai asentamiseen. Tämän vuoksi uuden laitetarpeen noustessa esiin laitan vain Marskidatalle viestiä ja kuvailen laitteen käyttötarvetta ja pyydän suosituksia. Tähän he yleensä vastaavat ehdottamalla paria tai kolmea vaihtoehtoa, mistä sitten itse teen valinnan.

Puhelimien lisäksi Marskidata on toimittanut GeriWellille muitakin toimistotyön välttämättömyyksiä, kuten hallinnon työntekijöiden tietokoneet, näyttöjä, kuulokkeita, muutaman tabletin sekä monitoimilaitteen palveluna tulostamiseen ja skannaukseen.

– Tavoitteeni on aina, että tehdään mahdollisimman vähän turhaa työtä, ja että kaikki on sujuvaa, summaa Peltola yhden oleellisista tekijöistä IT-kumppanuudessa.

Marskidata on myös tietoturva-asiantuntija sekä tärkeä tuki vikatilanteissa

Konkreettisten laitetoimitusten lisäksi Marskidatan osaaminen ja asiantuntija-apu ovat tärkeässä roolissa varmistamassa GeriWellin arjen sujuvuuden ja työnteon käytänteet.

– Toimialamme tärkeiden järjestelmien lisäksi tarvitsemme kaikkiin laitteisiimme myös laadukkaat tietoturvaratkaisut sekä helpot viestintäkanavat työntekijöille. Nämä molemmat avut olemme saaneet Marskidatalta, kertoo Peltola viimeisimpien vuosien kehitysprojekteista.

Tietoturvariskien tiedostaminen ja huomioiminen on arkaluontoista materiaalia käsittelevien GeriWellin työntekijöiden arjessa tärkeää, joten Marskidatan MD Turva 365 -palvelun avulla puhelinten käytöstä on tehty turvallista. Tarve Teamsin ja sähköpostin käyttöön puolestaan nousi esiin pandemian aikana, ja nyt ne ovat oleellinen osa arjen liikkuvaa työntekoa ja GeriWellin työyhteisön välistä yhteydenpitoa.

Marskidatan asiantuntijoiden apu näkyy meillä konkreettisesti myös ajansäästönä. Erilaisia laitepäivityksiä tulee liiketoiminnassa vastaan säännöllisesti, tai sitten jos esimerkiksi tietokone bugittaa, niin meille on kaikille selvää, että Marskidatan ServiceDesk on silloin osoite, mistä avun saa. Oleellista toki on, että laitteet ja asennukset on alun perin tehty niin, että ne toimivat hyvin yhdessä, eikä perustyö takkua meillä kenelläkään sen vuoksi, summaa Peltola.

Proaktiivinen ja kasvollinen kumppanuus kantaa maailman muuttuessa

Työnteon laitteet ja sovellukset, tietoturva-asiat sekä työnteon tavat ovat muuttuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävästi, eikä muutoksen tahti vaikuta ainakaan hidastuvan. Myös toimialakohtainen tuntemus it-ratkaisuiden ja -mahdollisuuksien on tärkeä luottamusta kasvattava tekijä.

– Toivon, että kumppanuutemme säilyy jatkossakin tällaisena kasvollisena ja proaktiivisena yhteistyönä, mitä se on tähän asti ollut. Meille sosiaali- ja terveysalan toimijoille tulee muun muassa laista tietynlaisia velvoitteita, joten minulle on tärkeää, että IT-kumppanimme osaa tarjota meille oikeanlaisia ratkaisuja maailman ja IT-ympäristöjen koko ajan muuttuessa, kertoo Peltola.

Myös Marskidatan yhteyshenkilö Eelis saa kiitosta ripeästä palvelustaan.

– Vaikka meillä yhteyshenkilö on matkan varrella vaihtunut, niin silti tuntuu, että meidät tunnetaan Marskidatalla hyvin. Esimerkiksi nykyinen yhteyshenkilömme Eelis reagoi viesteihini todella nopeasti!

Suosittelen Marskidataa kumppaniksi kaiken sujuvuuden, helppouden ja luotettavuuden vuoksi. Heidän kanssaan minä voin luottaa, etteivät he myy automaattisesti kalleinta mahdollista tuotetta, vaan aina sen järkevän ratkaisun, mitä me tarvitsemme, Peltola tiivistää lopuksi.

Suosittelen kyllä Marskidataa yhteistyökumppaniksi oman, monivuotisen asiakas- ja käyttökokemukseni perusteella. Laitteet, mitä Marskidata edustaa, ovat laadukkaita ja sen lisäksi yritys pystyy tarjoamaan jälkimarkkinoinnin tuotteilleen siten, että asiakas kokee olonsa turvatuksi, kertoo Kiinteistömaailma Savonlinnan yrittäjä Seppo Kairikko.

Monitoimilaitekilpailutus avasi yhteistyön Marskidatan kanssa

Laadukas ja mutkattomasti toimiva monitoimilaite on Kiinteistömaailma Savonlinnan henkilöstölle keskeinen työväline. Tulostusmäärä on vuosien varrella vähentynyt, mutta kohde-esitteiden lisäksi kiinteistönvälityksen oheismateriaalien, kuten kartta-aineistojen, tulostustarve näkyy edelleen arjessa. Laadukkaan tulostusjäljen lisäksi monitoimilaitteen skannaustoiminnon rooli on merkittävä, sillä kaikki dokumentaatio muutetaan sähköiseen muotoon arkistointia varten.

Kun Kiinteistömaailma Savonlinnan edellinen monitoimikone tuli käyttöikänsä päähän, erottui Marskidata uuden laitteen kilpailutuksessa edukseen. Monitoimilaitteen hinta oli toimittajavalinnassa tärkeä kriteeri, mutta vaakakupissa painoi myös laitteen arkikäytön tueksi saatavat huolto- ja tukipalvelut.

Yhteistyömme Marskidatan kanssa on tosiaan alun perin alkanut monitoimilaitteen kilpailutuksesta, mutta syventynyt siitä vuosien myötä kokonaiskumppanuudeksi, kuvailee Kiinteistömaailma Savonlinnan yrittäjä Seppo Kairikko yrityksensä suhdetta Marskidataan.

MD All Print -palvelun kautta laajempiin laitehankintoihin sekä lähitukeen

Kiinteistömaailma Savonlinnan runsaaseen tulostustarpeeseen sopivaksi ratkaisuksi valikoitui MD All Print, joka sisältää monitoimilaitteen lisäksi rajattoman määrän laadukkaita tulosteita. Palvelu on kiinteän hintansa ansiosta helppo budjetoida ja sen lisäksi Marskidatan etävalvonnan piirissa olevan laitteen mahdolliset häiriötilat päästään korjaamaan nopeasti ja värien kuluessa uudet toimitetaan Kiinteistömaailmalle automaattisesti.

– Monitoimilaitteen ensimmäinen sopimus oli kolmen vuoden mittainen, ja sitä olemme jatkaneet suoraan toiselle sopimuskaudelle. Monitoimilaitteesta yhteistyö lähtikin sitten rönsyilemään myös muihin laitteisiin. Olemme vuosien varrella hankkineet Marskidatan kautta muun muassa älypuhelimia ja niihin liittyviä lisävarusteita sekä työntekijöidemme tietokoneet leasing-sopimuksella, summaa Kairikko.

Avaintekijä laajenevassa yhteistyössä Marskidatan kanssa on ollut se, että asiointi tuntuu Kiinteistömaailman näkökulmasta hyvin vaivattomalta. Leasing-tietokoneet toimitetaan valmiiksi asennettuina tai vaihtoehtoisesti Marskidatan asiantuntija saapuu Kiinteistömaailman toimipisteeseen paikan päälle viimeistelemään tarvittavat asetukset.

– Ei sellaisia laitteita olekaan, missä ei koskaan ole mitään säätämisen tarvetta tai uusia päivityksiä. Toimimme tässä samalla paikkakunnalla Marskidatan kanssa, eikä toimistojemme välinen etäisyys ole juuri kivenheittoa pidempi. Meidän näkökulmastamme on tärkeää, että tapaamme it-tukihenkilöämme myös kasvokkain, eikä yhteistyö pyöri vain etähallinnan varassa, Kairikko kertoo.

Leasing-laitteiden lisäksi Marskidata on toteuttanut Kiinteistömaailman toimistolle langattoman verkon sekä huolehtii esimerkiksi laitteiden tietoturvasta.

Asiantuntija-apu on arvokas tuki, sillä me Kiinteistömaailmalla haluamme keskittyä ydinliiketoimintaamme emmekä käyttää aikaamme it-haasteiden parissa. Esimerkiksi tietokoneet ja puhelimet ovat hyvinkin kriittisiä työn tekemisen näkökulmasta, emmekä me voi olla pitkiä aikoja ilman laitteita. Apua pitää saada nopeasti silloin kun jokin hajoaa, luonnehtii Kairikko toimivien laitteiden roolia arjessa.

Laadukkaat tuotteet ja henkilökohtainen palvelu sitouttavat

Marskidatan tarjoama henkilökohtainen palvelu on Kiinteistömaailman näkökulmasta toiminut erittäin hyvin, sillä Marskidatan puoleen on mahdollista kääntyä missä tahansa asiassa.

– Kumppanuutemme on rakentunut niin, että isompien leasing-sopimusten myötä myös pienempien tarvikkeiden hankinta on keskittynyt Marskidatalle. Jos meillä vähänkään ilmaantuu IT- tai laiteasioihin liittyviä kysymyksiä, niin otamme yhteyttä Marskidataan ja tiedustelemme, pystyvätkö he palvelemaan siihen liittyen tai voivatko suositella ratkaisua.

– Suosittelen kyllä Marskidataa yhteistyökumppaniksi oman, monivuotisen asiakas- ja käyttökokemukseni perusteella. Laitteet, mitä Marskidata edustaa, ovat laadukkaita ja sen lisäksi he pystyvät tarjoamaan jälkimarkkinoinnin tuotteilleen siten, että asiakas kokee olonsa turvatuksi. Arvostan sitä, että meidän laitteemme ovat helppokäyttöisiä ja ne toimivat, sillä olennaista meidän näkökulmastamme on tuen ja huollon saatavuus, tiivistää Kairikko.

Me teemme monipaikkaista työtä ajasta ja paikasta riippumatta, joten tarvitsemme aina toimivat yhteydet missä sitten olemmekin. Työssämme käsittelemme myös paljon arkaluontoisia dokumentteja, joten tietoturva on luonnollisesti erittäin tärkeä asia, Tamora Oy:n talousmestari Sauli Käyhkö kertoo.

Monitoimilaitteiden avulla paperipostikin muuntuu sähköisiksi dokumenteiksi

Tamoran ja Marskidatan yhteistyö käynnistyi jo yli kymmenen vuotta sitten monitoimilaitteiden tarpeesta.

Skannaaminen on tärkeässä roolissa meidän työssämme, sillä paperipostissa tulee paljon dokumentteja, jotka pitää saattaa digitaaliseen muotoon, kertoo Sauli Käyhkö.

– Alusta lähtien perusperiaatteemme on siis ollut välttää tulostamista. Kymmenen vuotta sitten maailma kuitenkin toimi vielä niin, että tulostamisen rooli toimintaympäristössä oli nykyistä merkittävämpi. Esimerkiksi asiakirjojen allekirjoitukset oli pakko tehdä manuaalisesti allekirjoittamalla, Käyhkö kuvailee yhteistyön alkuvuosia.

Marskidatan toimittamien ja ylläpitämien monitoimilaitteiden rooli on juuri skannaamisen vuoksi pysynyt tärkeänä Tamoran Helsingin ja Mikkelin toimistoilla myös 2020-luvulla.

– Monitoimilaitteella skannaaminen sujuu kätevästi pikavalintojen avulla. Marskidatan asiantuntija loi laitteisiin meille sopivat asetukset, niin laitteet ovat kyllä nopeakäyttöisiä.

Tulostimet ja monitoimilaitteet on toimitettu Tamoran toimistoille palveluna, joten tulostimien etävalvontajärjestelmän ansiosta Marskidatan System Specialist pääsee korjaamaan mahdollisia vikatilanteita nopeasti. Uudet musteet sekä muut kulutustarvikkeet toimitetaan Tamoralle automaattisesti.

Musteita meidän ei tosiaan tarvitse itse muistaa tilata, vaan postista tulee ilmoitus, kun ne ovat saapuneet. Paketeissa on selkeät ohjeet, joiden avulla mustekasetit saa itse hyvin vaihdettua, Käyhkö kertoo.

Turvallinen IT-ympäristö sekä toimivat tietokoneet ovat tietotyöarjen perusta

Yhteistyö Marskidatan ja Tamoran välillä laajeni pian tulostuksesta IT-infran ylläpitoon, tukipalveluihin sekä IT-laitteiden ja ohjelmistojen toimittamiseen. 

– Me teemme monipaikkaista työtä ajasta ja paikasta riippumatta, joten tarvitsemme aina toimivat yhteydet missä sitten olemmekin. Työssämme käsittelemme myös paljon arkaluontoisia dokumentteja, joten tietoturva on luonnollisesti erittäin tärkeä asia, kertoo Käyhkö.

Marskidatan rooli on valvoa ja varmistaa Tamoran IT-ympäristön toimivuus ja turvallisuus ympäri vuorokauden.

Tamoralla meistä kukaan ei ole omassa työssään perehtynyt sen tarkemmin tietoturvaan tai muutenkaan välttämättömään IT-ylläpitoon, joten onhan Marskidata tehnyt tämän helpoksi meille.

Lisäksi Marskidata toimittaa uudet IT-työkalut Tamoralle tarpeen mukaan. Käytännössä tämä tarkoittaa valmiiksi käyttökuntoon asennettuja tietokoneita kolmen vuoden leasing-sopimuksella.

– Asiat hoituvat yleensä niin vaivattomasti, että laitan vain Marskidatan asiakasvastaavalle sähköpostin, että mikä meillä on tarve, ja heiltä tulee suora ehdotus sen ratkaisemiseksi. Valmiiksi asennetun tietokoneen käyttöönotto on myös todella nopeaa, joten työt pääsee aina aloittamaan sujuvasti vaikka tietokone vaihtuisikin, kuvailee Käyhkö palvelevan IT-kumppanin tarjoamia hyötyjä.

Marskidatan nopea apu mahdollistaa sujuvat työpäivät Tamoralla

IT-haasteiden osalta Marskidatan palveleva taho on Servicedesk.

Meidän työntekijämme lähettävät tietokonehaasteissa avunpyyntönsä ServiceDeskiin. Koska meillä on pitkä yhteinen historia Marskidatan kanssa, muistan myös sellaisen käytännön, että meillä oli oma yhteyshenkilö Marskidatalla, johon otimme yhteyttä, kun tarvitsimme IT-apua. ServiceDesk näyttää kyllä toimivan vähintään yhtä hyvin kuin entinen yhteyshenkilösysteemikin!

Tietokoneiden leasing-sopimus puolestaan varmistaa sen, että koneen hajotessa Marskidata huolehtii toimivan tilalle nopeasti. Tietokone on jokapäiväinen työväline, joten sen on myös oltava käyttökunnossa koko ajan.

Myös Tamoran monitoimilaitteet ja tulostimet ovat toimineet vuosia lähes virheettömästi.

– Olen ollut itse viisi vuotta talossa ja tulostimien kanssa muistan vain yhden ainoan kerran, kun tarvitsimme apua. Marskidatalta tuli tällöin todella nopeasti henkilö katsomaan ja korjaamaan ongelman, muistelee Käyhkö.

Suosittelisin kyllä Marskidataa muillekin. Meidän välisemme yhteistyö toimii hyvin, ja on kyllä sellainen fiilis, että meistä ja meidän laitteistamme on pidetty huolta, tiivistää Käyhkö.

Muutama vuosi sitten koronavirusepidemia pakotti monet työntekijät siirtymään kotitoimistojensa uumeniin. Tämä tarkoitti keittiön kovalla tuolilla kiikkumista, päänsärkyä ja silmien kirvelyä, kun etätöihin pakotetut toimistotyöntekijät tihrustivat pientä läppärin näyttöä. Tulostustarpeen iskiessä kotitoimistolta piti raahautua yön pimeinä tunteina toimistolle tulostamaan.

Rajoitusten poistuminen vie meitä vahvasti kohti hybridityöskentelyä, jossa siirtyminen koti- ja toimistotyöskentelyn välillä on entistä tärkeämpää. Täydellinen kotikonttori ei ole valmis ilman hyvää tulostinta.

Mielen selkeyttä tulostamalla

Tulostustarve huomataan usein jonkun määräajan lähestyessä tai juuri ennen kokouksen alkamista. Osalle meistä asioiden omaksumista helpottaa näytöltä lukemisen sijaan konkreettisesti paperilta lukeminen. Paperiin on helpompi tehdä merkintöjä, alleviivauksia ja lisätä kysymyksiä. Muuan muassa kaavioiden ja käyrien tuloksia on helpompi katsoa paperilta ja näin vertailla tietoja, eikä selata dioja, koska silloin voi katsoa vain yhtä asiaa kerrallaan. Erityisesti luovien alojen työssä niin sanottu paperin visuaalinen pyörittely lisää tehoa ja tuo monipuolisempia näkökulmia ja vivahteita.

Monipuolisuutta kotona tulostamiseen

Monipuolisen tulostimen ansiosta kotona työskentely on yhtä aktiivista mitä toimistolla. Langaton tulostaminen mahdollistaa sen, ettei sinun tarvitse jumiutua yhteen ja samaan paikkaan. Voit tulostaa, vaikka pihakeinusta ja toiselta puolelta taloa.

Toimistolla usein liikutaan paikasta toiseen, jotta työskentelyyn tulee vaihtelua. Työpöydän luota siirrytään taukotilaan tai neukkariin. Kotona toimitaan täysin samalla tavalla. Asiakirjoja tulostetaan ja samalla siirrytään pois kannettavan tietokoneen ääreltä, koska myös etätöissä tulee jatkuvasti puheluja ja viestejä. Lähtemällä pois läppärin äärestä, pääset pois häiriötekijöistä. Voit tulostaa tekstin ja lukea sen, vaikka alakerran keittiössä tai olohuoneen sohvalla, jos tämä auttaa keskittymään paremmin. Tapoja ja tyylejä on monia ja meidän tehtävämme Marskidatalla on ottaa nämä asiat huomioon, kun tarvitset apuamme tulostimen hankintaan.

Toimistolla työskennellessä ei yleensä tarvitse huolehtia tulostimen asentamisesta, papereista ja väriaineista. Tämä sama pätee myös kotonakin. Marskidata tarjoaa jokaiseen tarpeeseen sopivia laitteita, joilla onnistuu niin tulostus, kopiointi kuin skannauskin. Mahdollisen toimintahäiriön sattuessa etähuolto rientää apuun ja värikasetin loppuessa uusi toimitetaan kotiovelle.

Entäs tulostimen ulkonäkö?

Yhä useampi kiinnittää huomiota ulkonäköön valitessaan tavaroita kotiinsa. Toimiston kopiohuoneessa laitteen ulkonäöllä ei ole juurikaan merkitystä, mutta kotiin ei mitä tahansa sisustukseen sopimatonta laitetta kelpuuteta. Laitteen tulee siis olla tyylikäs ja sulavalinjainen. Yhtä tärkeää on myös tulostusjälki. Canonin tulosteissa yhdistyvät pitkäkestoinen tulostuslaatu, jossa erottuvat upeat yksityiskohdat, väri ja laadukas teksti.

Skannaus pilvipalveluun Canonin kotitulostimella

Esimerkiksi Canonin PIXMA TR4650 -tulostimen PIXMA Cloud Link -ominaisuus, on sellainen, jolla voi tulostaa pilvipalvelusta ja skannata pilvipalveluun. Tämä sopii täydellisesti pienyrityksille, jotka jakavat ja tallentavat sisältöä jaettuihin pilvipalveluihin, kuten SharePointiin, Google Driveen tai vaikka Dropboxiin. Tällöin tiedostoja voi tulostaa käyttäjän sijainnista riippumatta.

Mitä käyttäjän kannattaa ottaa huomioon tulostimen tai monitoimilaitteen valinnassa

Tulostinvaihtoehtojen kirjo on todella laaja ja tulostimen hankkija voikin helposti hämmentyä tässä tulostinviidakossa. Kokosimmekin sinulle viisi vinkkiä, jotka kannattaa miettiä kohdilleen kotitoimiston tulostinta hankkiessa:

  1. Tulostusmäärä: Mieti, minkä verran suurin piirtein tulostat sivuja kuukaudessa.
  2. Langattomuus: Onko langattomuus sinulle tärkeää?
  3. Monitoimilaite vai tulostin: Tarvitsetko tulostamisen lisäksi myös kopiointi- ja skannausominaisuuksia?
  4. Värillinen vai mustavalko-tulostin: Tulostatko minkä verran värillisiä ja minkä verran mustavalkoisia tulosteita. Ota huomioon, että nykyään laadukas värituloste on erottautumistekijä.
  5. Palvelu: Oletko valmis miettimään tulostinasioita itse vai haluatko, että kun jotain haastetta tulee, niin asiantuntija tulee paikan päälle ja korjaa asian?

Kompaktit, tyylikkäät ja tehokkaat Canon-tulostimet tuottavat loistavia tuloksia – töissä ja kotona. Kun tarvitset apua kotitoimistosi tulostimen valintaan, ole yhteydessä meihin marskilaisiin ja katsomme sinun tarpeitasi parhaiten tukevan laitteen.

Onko tulostimessasi jatkuvasti paperitukos, virhekoodi tai vähintäänkin väriaine vähissä? Kyllästyttääkö kutsua huoltomies taas paikalle ja vastailla vaikeisiin kysymyksiin? Entäpä tulostimen mittarilukemat, jotka täytyy raportoida joka kuukausi? Miltä kuulostaisi, jos tulostimesi osaisi automaattisesti tehdä kaiken tämän puolestasi ja sinulla jäisi aikaa keskittyä omiin töihisi? Nykyaikaiset Canon-tulostimet yhdistettynä Marskidatan huoltopalveluun mahdollistavat tämän automaation.

Tulostimet yhteydessä Marskidataan

Muutamat paperitukokset silloin tällöin kuuluvat jokaisen konttorin arkeen eikä näiltä voi välttyä kokonaan. Canon-tulostimet ja -monitoimilaitteet osaavat kuitenkin ilmoittaa itsestään, mikäli paperitukokset alkavat tiheytyä tai kaikki ei toimi niin kuin pitäisi. Tulostin huomaa myös, mikäli väriaine alkaa olla vähissä, ja lähettää meille Marskidatalle tilauspyynnön uuden väriaineen toimituksesta. Näin tulostimesi pysyy jatkuvasti toiminnassa eikä katkoksia tule.

Miten Marskidata seuraa laitteitasi?

Kaikki Canon-monitoimilaitteet ovat mahdollista liittää eMaintenance-etädiagnostiikan seurantaan. Tämä Monitori-palvelu lähettää itsestään tietoja verkon yli.  Meillä Marskidatalla nähdään heti, mikäli asiakkaan tulostin on alkanut tukkia paperia, tehnyt virhekoodin tai jos laite tilaa lisää väriainetta. Monitori-palvelu näyttää myös tulostimen mittarilukemat reaaliaikaisesti ja siirtää ne automaattisesti laskutukseen, eikä asiakkaan tarvitse enää itse raportoida lukemia.

Mitä hyötyä Monitori-palvelusta?

Monitori-palvelu lähettää tulostimen mittarilukemat automaattisesti.

Yrityksillä on yleensä joku henkilö, joka vastaa tulostimien kirjanpidosta. Tähän työhön kuuluu kirjata tulostimien mittarilukemat ylös joka kuukausi ja raportoida ne eteenpäin. Monitori-palvelun ansiosta tätä ei tarvitse enää tehdä. Laite lähettää mittarilukemat internetin kautta itse ja me Marskidatalla näemme ne suoraan järjestelmästä. Näin inhimillisten virheiden mahdollisuus vähenee.

Tulostin ilmoittaa alkavista vioista.

Tulostin lähettää meille automaattisesti ilmoituksen, kun havaitsee laitteen toiminnassa häiriöitä. Jos laite tekee useamman paperitukoksen peräkkäin, lähtee tästä ilmoitus meille Marskidatan asiantuntijoille.

Vikakoodit näkyvät Monitori-palvelussa heti, ja meillä System Specialistit osaavat paikantaa vian koodin perusteella jo ennen asiakkaalle lähtöä. Tämä nopeuttaa laitteen korjaamista huomattavasti, koska tällöin System Specialistimme tietää ottaa mukaansa jo tarvittavat varaosat ja työkalut laitteen korjaamiseksi.

Automatisoi väriaineiden tilauksen.

Monitori-palvelu seuraa tulostimen väriainemäärää ja lähettää meille hälytyksen, kun väriaine alkaa olla loppumassa. Väriainemäärän hälytysrajaa pystytään säätämään jokaiselle laitteelle erikseen. Tämä takaa sen, että suuressakin käytössä olevat laitteet ehtivät tilata tarvittavat värit ajoissa. Ilmoituksen saatuamme asiantuntijamme tietävät lähettää uudet värit asiakkaalle. Tämä automaatio tuo myös asiakkaallemme lisää tilaa, kun kaapit ja varastot eivät täyty turhista varaväreistä.

Mitä Monitori-palvelu sitten ei pysty tekemään?

Tulostimet eivät osaa ilmoittaa meille, mikäli laitteesta kuuluu poikkeuksellista ääntä tai jos tulosteet tulostuvat sotkuisena ulos laitteesta. Myös katkennut verkkoyhteys näkyy meillä vasta muutaman päivän kuluttua. Näissä tapauksissa asiakas joutuu tarttumaan puhelimeen ja ottamaan meihin yhteyttä. Marskidatalla jokaisen tulostimen päältä löytyy onneksi huoltokutsutarra. Tästä tarralapusta asiakas löytää helposti meidän ServiceDeskin numeron, sekä laitteen sarjanumeron. Tämä helpottaa niin asiakasta kuin meitäkin kohdistamaan avun oikealle laitteelle nopeasti.

Koko tulostusympäristö hallintaan

Monitori-palvelu seuraa siis asiakkaan jokaista laitetta ja niiden käyttöä. Asiakas näkee laitteen käytön perusteella kannattaako suurta monitoimilaitetta pitää toimistossa, jossa sen tulostusmäärät ovat vähäiset tai onko kassan tulostin aivan liian pieni siihen tarkoitukseen. Väärin sijoiteltu tulostin tuo siis asiakkaalle vain harmia ja lisäkuluja.

Kurkataanpa esimerkkitilanne:

Asiakkaan postitushuoneessa on pikku printteri, jolla tulostetaan kaikki rahtikirjat ja lähetteet. Laite on selvästi liian pieni tähän käyttöön, ja jatkuvien käyttökatkojen takia tuottaa vain harmia asiakkaalle.

Toimistossa taas komeilee suuri monitoimilaite, jota käytetään silloin tällöin ja on aivan liian suuri tätä käyttöä ajatellen. Näiden kahden laitteen vaihto päikseen saattaa ratkaista asiakkaan tulostusongelmat kokonaan. Oikein valittu tulostin oikeassa tulostusympäristössä pitää työn rullaavana ja asiakkaan draivin päällä!

Ole siis rohkeasti yhteydessä Marskidataan, mikäli haluat kuulla lisää Monitori-palvelusta tai tarvitset apua oikean kokoisen tulostuslaitteen hankintaan.

Marskidata logo

Marskidata Oy

SaapumisohjeetLaskutustiedot
SaapumisohjeetLaskutustiedot
SaapumisohjeetLaskutustiedot
SaapumisohjeetLaskutustiedot
chevron-down