Marskidata logo
Marskidata logo
Ota yhteyttä

Valitse työtä Suomeen -päivää vietetään tänä vuonna 5.12. Aiemmin Osta työtä Suomeen -päivä nimellä tunnettua teemapäivää juhlistetaan jo kymmenettä kertaa, minkä johdosta kampanjan nimi ja ulkoasu ovatkin saaneet aivan uuden ilmeen. Tarkoituksena kampanjalla on korostaa ja kasvattaa tietoisuutta kotimaisen työn merkityksestä Suomen taloudelle sekä kansalaisten hyvinvoinnille.

Teemapäivä haluaa muistuttaa siitä, että valitsemalla suomalaisia tuotteita ja palveluita, tuet samalla kotimaisia yrityksiä ja luot työpaikkoja Suomeen. Kampanjan takana oleva Suomalainen työ ry, haastaa kaikki kuluttajat yhden päivän ajaksi ostamaan vain suomalaisia tuotteita ja palveluita. Alla olevasta listasta voit katsoa muutamia avainsanoja ja pointteja kampanjaan liittyen:

Jotta hyvä saa palkkansa.

Valitse työtä Suomeen -päivän teema ja slogan 2024.

Suosi suomalaista

Frankly Partnersin tutkimuksen (2023) mukaan jopa 72 prosenttia suomalaisista suosii suomalaisia tuotteita ja valmistajia, sekä vielä useampi suomalaisia palveluja ja palveluntarjoajia. Suomalaiset tuotteet sekä palvelut näyttäytyvät kuluttajille usein mielikuvallisesti laadukkaina ja kestävinä, minkä vuoksi niiden ostaminen ja kuluttaminen koetaan turvallisena.

Valitse työtä Suomeen -päivä kannustaakin ihmisiä tekemään vastuullisia valintoja. Ostamalla suomalaista, ympäristö kiittää lyhyistä kuljetusmatkoista, ja suomalainen työlainsäädäntö varmistaa työntekijöille asianmukaisen korvauksen ja työolosuhteet. Suomalaisen tuotteen tai palvelun tunnistat muun muassa seuraavista alle listatuista merkeistä:

Marskidatan palvelu 100 % kotimaista

Me Marskidatalla olemme tuottaneet suomalaista palvelua jo 40 vuotta. Omistuksemme on 100 % suomalainen ja meillä on neljä toimipistettä eri puolilla Suomea. Avainlippu-merkki myönnettiin meille jo vuonna 2017. Avainlipusta voit lukea lisää kollegani Marjon blogista Marskidatalla Avainlippu jo vuodesta 2017 lähtien. Ostamalla palveluitamme voit siis olla varma, että tuet suomalaita perheyritystä ja luot työpaikkoja Suomeen.

Joulukuussa 2024 meitä marskilaisia on yhteensä jo noin 70, joka on lukema, josta olemme todella ylpeitä. Marskidatalla koetaan kunnia-asiaksi edistää suomalaista työtä. Haluamme tarjota asiakkaillemme parasta mahdollista palvelua aina avainlipun arvoisesti.

Marskidata on vastuullinen työnantajana

Työnantajana Marskidata ei täytä vain työlainsäädännön asettamia minimi vaatimuksia, vaan meistä marskilaisista pyritään pitämään oikeasti hyvää huolta. Toimistomme ovat viihtyisiä ja kaikille työntekijöille taataan turvalliset sekä toimivat työolosuhteet ja työvälineet yksilöllisten tarpeiden mukaan.

Yllä mainittujen lisäksi meillä marskilaisilla on monia erilaisia mainitsemisen arvoisia työsuhde-etuja, joista toinen yrittäjistämme Toni kirjoitti keväällä 2023 blogissaan Marskilaisten työsuhde-edut. Marskidatalla työilmapiiriä ja yhteishenkeä pyritään edistämään jatkuvasti, jotta jokainen voisi kokea kuuluvansa joukkoon.

Tuoreimpana mielessäni on marraskuun lopussa vietetyt Marskidatan 40 vuotisjuhlat, joita vietimme koko henkilökunnan ja yhteistyökumppaneiden voimin Helsingissä. Juhlissa oli tarjolla hyvää ruokaa ja juomaa sekä kaksi yllätysesiintyjää, molemmat suomalaisia artisteja. Voinkin ylpeänä todeta, että myös me Marskidatalla tuemme omalta osaltamme suomalaista palvelua.

Osallistu kampanjaan

Elämme juuri nyt aikaa, jolloin uutiset tuntuvat olevan täynnä suomalaisen työn kohtaamia vaikeuksia. Monille voi tulla olo, että suomalaisen työn vaikeudet ovat lopullisia ja että itse ei pysty vaikuttamaan niihin. Tämä edellä mainittu ei kuitenkaan ole koko totuus.

Valitse työtä Suomeen -päivän sanoma on, että jokaisella pienelläkin valinalla voidaan saada aikaan moninkertainen vaikutus, joka tukee ja luo hyvinvointia koko Suomessa. Haasta siis itsesi sekä tuttavasi mukaan kampanjaan valitsemaan kotimaisia tuotteita ja palveluita. Yhdessä voimme tehdä merkityksellisiä valintoja ja saada aikaan muutoksen parempaan!

Osallistu keskusteluun somessa #valitsetyötäsuomeenpäivä

Tutustu tarkemmin Valitse työtä Suomeen -päivän kampanjaan ja sen materiaaleihin: Valitse työtä Suomeen -päivä 5.12.2024. Lisäksi kannattaa myös käydä lukemassa yritysesittelymme Marskidata palvelee draiviasi, jossa kerromme tarkemmin muun muassa palveluidemme laadusta ja luotettavuudesta. Me voisimme olla myös teidän yrityksenne kotimainen IT-kumppani!

Tiesitkö että noin 70 % kaikista sijoittajista ja 99 % millenniaalisijoittajista on ilmoittanut olevansa kiinnostunut vastuullisesta sijoittamisesta (Morgan Stanley, 2021 eng.). Tämä osoittaa paitsi vastuulliseen liiketoimintaan liittyvän valtavan potentiaalin, mutta myös yritysten alati kasvavan paineen kehittää omaa toimintaansa vastuullisemmaksi.

Tällä kertaa blogissamme tutustumme Marskidatan kumppaniin HP:hen ja siihen, miten vastuullisuus näkyy heidän toiminnassaan. Tarkastelemme yrityksen tavoitteita vähentää toiminnastaan syntyvää hiilijalanjälkeä, ja sitä miten kiertotalous näkyy yrityksen tuotteissa. Aluksi kuitenkin lyhyt esittely yrityksestä.

HP yrityksenä

HP Inc. on yhdysvaltalainen teknologiayritys, joka tunnetaan erityisesti tietokoneistaan ja tulostimistaan. Yrityksen nykyisenä presidenttinä ja toimitusjohtajana toimii Enrique Lores. HP:n pääkonttori sijaitsee Palo Altossa, Kaliforniassa. Yrityksen toiminta esiteltynä muutamina lukuina alla:

HP:n visiona on olla maailman vastuullisin ja oikeudenmukaisin teknologiayritys. He uskovat, että yhdellä harkitulla idealla on voima muuttaa maailmaa. Heidän missionsa on luoda teknologiaa, joka innostaa kunnianhimoiseen ja merkitykselliseen edistykseen.

Hiilijalanjälkeä vähentämässä

Ilmastonmuutos ja sen mukanaan tuomat haasteet ovat asettaneet myös HP:n tarkastelemaan hiilijalanjälkeään kriittisesti. Yritys asetti vuonna 2019 kunnianhimoiset tavoitteet hiilijalanjälkensä vähentämiselle. Yrityksen tavoitteena on vähentää hiilijalanjälkeään seuraavasti:

Vuonna 2023 yrityksen hiilijalanjälki oli 19 764 400 tonnia CO2e, mikä on 27 % vähennys vuoden 2019 lähtötasoon nähden. Tämä sisälsi 18 %:n vähennyksen tuotteiden valmistukseen liittyvissä absoluuttisissa kasvihuonekaasupäästöissä ja 39 %:n vähennyksen tuotteiden energiankäytössä.

”Olemme ryhtyneet pikaisiin ja määrätietoisiin toimiin saavuttaaksemme hiilineutraaliuden koko arvoketjussamme, palauttaaksemme metsiin enemmän kuin sieltä otamme ja innovoidaksemme paremmin kiertotalouteen sopivia tuotteita ja palveluita.”

Toimitusketju osana päästötavoitteita

Yrityksen päästöistä 63 % syntyy toimitusketjussa, minkä vuoksi he ovat käyttäneet laajuuttaan ja toimialuettaan tiiviiseen yhteistyöhön toimittajien kanssa. Tämä sisältää toimittajien kannustamisen käsitellä vaikutusmahdollisuuksiaan ja asettaa esimerkiksi tieteeseen perustuvia tavoitteita päästöjen vähentämiseksi.

Vuoteen 2025 mennessä HP:n tavoitteena on muun muassa vähentää ensimmäisen tason tuotantotoimittajien ja tuotteiden kuljetuksiin liittyvien kasvihuonekaasupäästöjen intensiteettiä 10 prosenttia verrattuna vuoteen 2015. Lisäksi he pyrkivät auttamaan toimittajiaan vähentämään 2 miljoonaa tonnia CO2e-päästöjä vuosien 2010 ja 2025 välillä.

Kiertotalouden edistäminen

HP:n tavoitteena on rakentaa tuotteistaan kestäviä ja luotettavia, jotta asiakkaat pystyvät käyttämään niitä useita vuosia. Yritys esimerkiksi lupaa tuotteisiinsa vakiona kolmen vuoden akkutakuun. Lisäksi tietokoneet valmistetaan sellaisista materiaaleista, joita voidaan uusiokäyttää tehokkaasti. Alla muutama nosto siitä, miten kiertotalous näkyy yrityksen toiminnassa:

”HP-yritystietokoneilla ja näytöillä on EPEAT-sertifikaatti kaikissa Pohjoismaissa. EPEAT mittaa kaiken raaka-aineiden hankinnasta kierrätysmahdollisuuksiin sekä sosiaaliseen ja ympäristövaikutukseen. ”

Sosiaalinen vastuullisuus

HP pyrkii rakentamaan tasa-arvon ja voimaantumisen kulttuuria yrityksen sisällä ja ulkopuolella, joka tukee ja juhlistaa monimuotoisuutta sekä ymmärtää ja kunnioittaa ihmisoikeuksia. Muutama esimerkki siitä miten HP edistää monimuotoisuutta ja tasa-arvoa yrityksessään:

Lisäksi yritys pyrkii edistämään työntekijöiden voimaannuttamisohjelmia, jotka mahdollistavat työntekijöiden hyvinvoinnin ja lisäävät etenemismahdollisuuksia. He haluavat luoda tasa-arvoisen työympäristön, jossa jokaiselle tarjotaan samat mahdollisuudet.

”Pyrimme edistämään osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden kulttuuria, jossa jokainen tuntee olevansa kunnioitettu, arvostettu ja kykenevä saavuttamaan täyden potentiaalinsa.”

Kestävä kehitys IT-myynnin avaintekijänä

Kestävä kehitys on yhä tärkeämpi kriteeri IT-tarjouspyynnöissä, ja asiakkaat haluavat ostaa kestäviä tuotteita luotettavilta HP-kumppaneilta. Nämä kumppanit pyrkivät rakentamaan kestäviä liiketoimintoja ja ansaitsemaan uskollisia asiakkaita. HP Amplify Impact -vastuullisuusohjelman avulla yritys ja sen kumppanit rakentavat yhdessä vastuullista tulevaisuutta.

Vastuullisuusohjelma on saavuttanut merkittäviä tuloksia jo yli 40 maassa, ja siihen on liittynyt yli 3800 HP-kumppania. Ohjelman käynnistämisestä vuonna 2021 lähtien se on edistänyt kestävää kehitystä IT-alalla ja auttanut yrityksen kumppaneita tekemään kestäviä valintoja ilmastotoimissa, ihmisoikeuksissa ja digitaalisessa tasa-arvossa. Myös Marskidata on mukana HP:n Amplify Impact-ohjelmassa.

IT-asiat kuntoon

Jos B2B yrityksesi IT-laitteet kaipaavat päivittämistä niin olemme täällä sinua varten. Meihin voit ottaa yhteyttä suoraan sähköpostitse myynti@marskidata.fi. Me laitamme yrityksesi IT-asiat kuntoon ketterästi ja luotettavasti!

Tutustu tekstin lähteisiin Sustainable Impact Report (eng.), HP Inc. Reports Fiscal 2023 Full Year and Fourth Quarter Results (eng.), Sustainable Signals (eng.). Lisäksi tekstistä on käytetty lähteinä HP:n kumppanimateriaaleja.

Vastuullisuus ei ole vain vaihtoehto, se on olennainen osa jokaisen modernin menestyvän yrityksen liiketoimintaa. Marskidatan kumppani Dell Technologies on jo niittänyt runsaasti mainetta vastuullisuuden saralla, mutta yrityksen fokus on asetettu tulevaisuuteen ja sen kunnianhimoisiin tavoitteisiin.

Tällä kertaa blogissamme tutustumme muutaman esimerkin kautta siihen, miten Dell ottaa vastuullisuuden huomioon strategiassaan. Käymme läpi niin heidän toimiaan, tavoitteitaan, kuin myös tulevaisuuden visioita. Aloitetaan kuitenkin lyhyellä esittelyllä yrityksestä.

Dell yrityksenä

Dell on yhdysvaltalainen vuonna 1984 perustettu teknologiayritys, joka tunnetaan erityisesti tietokoneistaan. Yrityksen perusti Michael Dell, joka on myös yrityksen nykyinen CEO ja puheenjohtaja. Dellin pääkonttori sijaitsee Round Rockissa, Texasissa. Alla yrityksen toiminta esiteltynä muutamien lukujen kautta:

Tavoitteena vastuullisuus

Aikana, jolloin ilmastonmuutos ja muut ympäristöämme uhkaavat asiat ovat jatkuvasti pinnalla on Dell pysynyt toiveekkaana tulevaisuuden suhteen. He uskovat, että vielä hankalilta tai jopa mahdottomilta tuntuviin haasteisiin on löydettävissä toimivia ratkaisuja.

Dellin tavoitteena on innovoida vastuullisempia teknologioita ja tuoda kestävän kehityksen merkityksellisyys esille kaikessa toiminnassaan. Yritys haluaa tukea sidosryhmiään, jotta myös ne saavuttaisivat vastuullisuuden tavoitteensa.

"Yritykset ovat ymmärtämässä, että niiden on asetettava kestävä kehitys etusijalle, jotta ne voivat olla elinkelpoisia ja vastata asiakkaidensa, työntekijöidensä sekä keskeisten sidosryhmiensä ja osakkeenomistajiensa tarpeisiin"

Erica Lambert, Senior Vice President Customer Success, Dell Technologies

Kiertotalous osana strategiaa

Elektroniikkaromusta on tulossa valtava ongelma. Sen määrä jatkaa vuosittain kasvuaan, mutta vain noin puolet siitä kierrätetään asianmukaisesti. Tämä kuluttaa ympäristöämme kohtuuttomasti ja aiheuttaa suuria taloudellisia tappioita vuosittain.

Dell on tehnyt työtä yli 25 vuoden ajan edistääkseen kiertotaloutta. He ovat sitoutuneet vähentämään jätettä ja päästöjä, käyttäen tuotteita ja materiaaleja uudelleen mahdollisimman pitkään. Lisäksi he investoivat kierrätettyihin, uusiutuviin ja vähäpäästöisiin materiaaleihin vähentääkseen riippuvuutta uusista resursseista.

Hyvä esimerkki kiertotalouteen perustuvasta innovaatiosta ovat tietokoneet, joissa käytetään erilaisia innovatiivisia kestäviä materiaaleja, kuten kuluttajien kierrättämää muovia, biopohjaista muovia, kierrätettyä hiilikuitua, kierrätettyä merimuovia, kierrätettyä kuparia, kierrätettyä alumiinia ja kierrätettyä kobolttia.

Vuodelle 2030 Dell on asettanut kiertotaloudelleen kunnianhimoisia tavoitteita:

Tekoäly avuksi ympäristöhaasteisiin

Dell uskoo, että tekoäly ja generatiivinen tekoäly tarjoavat mahdollisuuksia kestävyystavoitteiden saavuttamiseksi. Tekoälyn kyky ratkaista ympäristökysymyksiä on kehittynyt jatkuvasti, mikä herättää toivoa kestävämmästä huomisesta.

Dell on esimerkiksi valjastanut tekoälyn Suuren Valliriutan suojeluun. Projektin johtaja Mei May Soo tiimeineen loi syväoppimismallin kaikkien eri korallien tunnistamiseksi ja luokittelemiseksi, mikä on nopeuttanut merkittävästi kohteen seuranta- ja suojelutoimintaa. Soo uskoo, että tulevaisuudessa tekoälyä voitaisiin hyödyntää myös muissa maapallon suojeluhankkeissa.

"Ruokajätteen vähentäminen, sadon optimointi, torjunta-aineiden käytön minimointi, jäälauttojen seuranta, lisäinvestoinnit tutkimukseen ja kehitykseen, tulemme näkemään valtavan räjähdyksen upeita algoritmeja, jotka voivat auttaa ympäristöä tavoilla, joita ihmiset eivät ole vielä edes ajatelleet"

Mei May Soo, datatieteen johtaja, Dell Technologies

Dell kumppanina

Me Marskidatalla haluamme olla vastuullisia palveluntarjoajia asiakkaillemme, mikä edellyttää myös vastuullisten kumppaneiden valitsemista. Dell onkin oiva esimerkki tällaisesta kumppanista, joka innovatiivisella ja kunnianhimoisella toiminnallaan kehittää jatkuvasti vastuullisuuttaan.

Meitä Dellin kanssa yhdistää paitsi vahva usko kestävämpään ja parempaan huomiseen, mutta myös ikämme. Molemmat yritykset perustettiin vuonna 1984, joten olemme molemmat siis jo vastuullisia nelikymppisiä!

Tutustu tekstin lähteisiin Circular Economy in Action: Leading the Fight Against E-Waste (eng.), Using AI to protect the Great Barrier Reef and other at-risk habitats (eng.), Greener Bytes: AI, Sustainability and Data Storage (eng.), How to make IT and sustainable goals cohesive (eng.), Dell Technologies Delivers Fourth Quarter and Full Year Fiscal 2024 Financial Results (eng.)

Tässä blogissa tarkastelemme Marskidatan kumppania Canonia, ja sitä miten he ottavat vastuullisuuden huomioon toiminnassaan. Canon on yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista brändeistä. Yritys on saanut merkittävää tunnustusta ympäristö- ja ilmastohankkeistaan, minkä vuoksi onkin mielenkiintoista tarkastella Canonin toimintaa ja tavoitteita hieman tarkemmin.

Aluksi kuitenkin lyhyt esittely yrityksestä. Canon on japanilainen elektroniikkayritys, joka perustettiin vuonna 1937. Sen pääkonttori sijaitsee Tokiossa, ja nykyinen CEO on Fujio Mitarai. Canon toimii noin 120 maassa ja työllistää globaalisti yli 169 000 työntekijää. Vuonna 2023 yrityksen liikevaihto oli noin 27 miljardia USD:tä.

Canonin strategia

Kestävä kehitys ja vastuullisuus ovat keskeinen osa Canonin strategiaa ja kaikkea liiketoimintaa ohjaa Kyosei-yritysfilosofia. Se ulottuu tuotekehityksestä ja tuotannosta ihmisten ja tuotteiden väliseen vuorovaikutukseen sekä vastuuseen ympäristöstä.

”Canonin yritysfilosofia on tiivistetty japanin kielen sanaan kyosei, mikä kuvastaa ideaa harmonisesta rinnakkaiselosta. Kyosei ilmaisee jakamaamme pyrkimystä luoda yhteiskunta, missä kaikki ihmiset elävät ja työskentelevät yhdessä harmonisesti yhteisen hyvän eteen, riippumatta rodusta, kielestä tai kulttuurista.”

Fujio Mitarai, puheenjohtaja ja CEO Canon Inc.

Canon haluaa olla vastuullinen kumppani

Asiakkaat ovat nykyisin tuotteita ja palveluita valitessaan yhä valveutuneempia tarkastelemaan sitä, miten yritykset ottavat vastuullisuuden huomioon toiminnassaan. Canon pyrkii olemaan aktiivisessa vuorovaikutuksessa asiakkaisiin ja muihin sidosryhmiin, heidän tarpeistaan ja odotuksistaan yritystä kohtaan.

Edellä mainittu vuorovaikutus ohjaa Canonia kehittämään liiketoimintaansa vastuullisemmaksi ja laadukkaammaksi. Yritys on saavuttanut seuraavat sertifikaatit:

Canon tavoittelee nollatason CO2 päästöjä

Canon pyrkii harjoittamaan liiketoimintaansa ympäristön kannalta vastuullisesti ja olemaan hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Uusiutuvat energialähteet ovat avainroolissa yrityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Alla pari esimerkkiä siitä, miten Canon on pystynyt hyödyntämään uusiutuvaa energiaa toiminnassaan:

”Vuoteen 2030 mennessä tavoitteenamme on vähentää päästöjä 50 % vuoden 2008 lähtötasosta, ja vuoteen 2050 mennessä pyrimme vähentämään CO2-päästömme tuotteiden elinkaaren aikana nettonollaan tekemällä yhteistyötä yhteiskunnan kanssa.”

Fujio Mitarai, puheenjohtaja ja CEO Canon Inc.

Canonin tavoitteena on olla kiertotalousyhtiö

Yksi Canonin tärkeimmistä painopistealueista on kiertotalous, mikä liittyy vahvasti myös edellä mainittuun nollapäästö tavoitteeseen. Yrityksen pyrkimyksenä on myötävaikuttaa siirtymiseen pois lineaarisesta taloudesta ja edistää kiertotaloutta. Canonin tuotteissa kiertotalous näkyy seuraavasti:

Canonin Giessenin tehdas Saksassa on erikoistunut monitoimilaitteiden uusiotuotantoon, jossa vähintään 90 % alkuperäisistä osista kunnostetaan uusiokäyttöä varten. Tällä maksimoidaan materiaalien arvo, mikä auttaa vähentämään jätteen määrää ja raaka-aineiden hankinnan sekä uuden laitteen tuottamisen ja kuljetuksen aikana syntyviä hiilidioksidipäästöjä.

”Otimme käyttöön järjestelmän tulostinkasettien kierrättämiseksi vuonna 1990. Siitä lähtien olemme työskennelleet koko organisaationa vähentääksemme Canon-tuotteiden elinkaaren aikaisia CO2-päästöjä tutkimuksesta ja kehityksestä, suunnittelusta, hankinnoista ja tuotannosta, logistiikkaan, myyntiin, huoltoon sekä uusiokeräykseen ja kierrätykseen.”

Fujio Mitarai, puheenjohtaja ja CEO Canon Inc.

Canon vaikuttaa joka päivä ihmisten elämään

Canon haluaa olla myös yhteiskunnallisesti vastuullinen toimija. Yrityksen sisällä se toteuttaa tätä vastuullisuutta muun muassa näillä keinoilla:

Tuotteissaan Canon puolestaan huolehtii esteettömyydestä, jotta myös liikunta- ja näkörajoitteiset henkilöt voivat käyttää niitä. Lisäksi yritys tekee arvokasta yhteistyötä eri toimijoiden kanssa edistääkseen kestävämpää yhteiskuntaa. Esimerkiksi Young People Programmen avulla Canon tarjoaa nuorille ympäri maailmaa mahdollisuuden kertoa omia tarinoitaan yhteiskunnasta ja ympäristöstä valokuvien avulla.

Canonin liiketoiminnan vastuullisuus

Yhteiskunnan kasvavat odotukset yritysten vastuullisesta liiketoiminnasta ovat asettaneet myös Canonin tarkastelemaan toimintansa eri vaiheita. Canon on toteuttanut ennakoivia toimia liiketoimintansa vastuullisuuden osalta jo vuosien ajan ja ottanut huomioon esimerkiksi seuraavat asiat:

Canonin vastuullisuuteen liittyviin toimiin ja tavoitteisiin tutustuminen oli erittäin mielenkiintoista. Toivon blogissa esittämieni nostojen avanneen Canonin toiminnan vastuullisuutta teille ajatuksia herättävällä tavalla.

Tutustu palveluihimme Älykäs tulostus-, skannaus- ja digitointipalvelu yrityksille. Jos B2B yrityksen vastuulliset laitehankinnat kiinnostavat niin ole vain rohkeasti meihin yhteydessä myynti@marskidata.fi. Me täällä Marskidatalla autamme sinua mielellämme!

Tutustu tekstin lähteisiin Vastuullisuus Canonilla, Canon Sustainability Report 2023 (eng.), Vastuullisuusraportti 2024

Tässä blogissa tutustumme tarkemmin Marskidatan kumppaniin HP:hen ja heidän vastuullisuusraporttiinsa. HP on tunnustettu yhdeksi maailman vastuullisimmista yrityksistä ja siksi onkin mielenkiintoista tutustua juuri HP:n vastuullisuusraporttiin.

Aloitetaan kuitenkin muutamalla ”knoppitiedolla”, HP:hen liittyen. HP Incin presidentti ja CEO on tällä hetkellä Enrique Lores ja johtokunnan puheenjohtajana toimii Chip Bergh. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Palo Altossa, Kaliforniassa ja yhtiö on perustettu Delawaren osavaltiossa Yhdysvalloissa. Nykyisin HP toimii yli 180 maassa ja työllistää globaalisti yli 58 000 työntekijää. HP:n liikevaihto oli tilikaudella 2022 63 miljardia USD:tä ja HP:lla on hallussaan yli 28 000 patenttia.

Vuodesta 2001 lähtien HP on toimittanut asiakkaille, alan analyytikoille, sijoittajille, työnantajille jne., kattavia tietoja sen ympäristöllisestä ja yhteisöllisestä edistyksestä.

”… HP ei pidä vastuullisuutta erillisenä aiheena. Se on tärkeä osa yrityksemme toimintaa – aina tavasta, jolla suunnittelemme, valmistamme ja toimitamme tuotteitamme, ratkaisuihin, joita luomme täyttääksemme asiakkaiden muuttuvat tarpeet, ja investointeihin, joita teemme auttaaksemme ihmisiä saavuttamaan täyden potentiaalinsa. ”

Enrique Lores, HP:n presidentti ja CEO


HP pyrkii olemaan maailman oikeudenmukaisin ja vastuullisin teknologiayritys

HP:n liiketoimintastrategiassa on keskeinen asema nimenomaan vastuullisuudella. Tärkeimmät fokusalueet tässä ovat ihmisoikeudet, ilmastotoimet ja digitaalinen yhdenvertaisuus:

Tutustutaan seuraavaksi tarkemmin näihin kolmeen fokusalueeseen.

HP ja ilmastotoimet

HP:n missiona on ryhtyä määrätietoisiin ja kiireellisiin toimenpiteisiin saavuttaakseen nollatason hiilidioksidipäästöt läpi koko arvoketjun, antaakseen metsille enemmän takaisin kuin niiltä ottavat ja innovoidakseen tuotteita ja palveluita tukemaan entistä enemmän kiertotaloutta.

HP:llä onkin pitkä historia nimenomaan ilmaston suojelemisessa. Heidän tieteeseen perustuvat tavoitteensa on suunniteltu ehkäisemään ilmastonmuutosta keskittyen tuotteiden kierrätettävyyteen, kasvihuonekaasupäästöihin ja metsiin.

”HP on ryhtynyt kiireellisiin ja päättäväisiin toimenpiteisiin saavuttaakseen nollatason hiilidioksidipäästöt kautta koko arvoketjun, antaaksemme metsille takaisin enemmän kuin niistä otamme ja innovoidaksemme tuotteita ja palveluita tukemaan kiertotaloutta entistä enemmän. Tämä alkaa myymistämme tuotteista, ja olen ylpeä siitä, että yli 95 % vuonna 2022 asiakkaille toimitetuista kodin ja toimiston tulostimista, kannettavista tietokoneista, näytöistä ja työasemista sisälsi kierrätysmateriaalia.”

Enrique Lores, HP:n presidentti ja CEO

HP ja ihmisoikeudet

HP:n missiona on tasa-arvon ja voimaantumisen kulttuurin rakentaminen HP ja sen ulkopuolella, kulttuurin, jossa arvostetaan monimuotoisuutta ja jossa ymmärretään ja kunnioitetaan yleismaailmallisia ihmisoikeuksia.

Toimittajasopimusten ja toimitusketjun vastuullisuusohjelman kautta HP työskentelee parantaakseen olosuhteita toimittajien tehtaissa ja ratkoo alalla vallitsevia haasteita.

”Samalla kun pyrimme suojelemaan planeettaamme, voimaannutamme ihmisiä – sekä HP:n sisällä että yhteisöissämme. Yhdysvalloissa 46 % vuoden 2022 uusista työntekijöistä katsoivat kuuluvansa etniseen tai rotuvähemmistöön. Kaiken kaikkiaan uskomme, että yritykset toimivat parhaiten, kun ne houkuttelevat moninaisia kykyjä eri elämänalueilta.”

Enrique Lores, HP:n presidentti ja CEO

Työntekijät ovat olennainen osa HP:n menestystä ja HP tarjoaakin innovatiivisia koulutus- ja kehitystilaisuuksia rakentaakseen näitä taitoja ja auttaakseen tekijöitä etenemään urallaan. HP:lla tuetaan ja arvostetaan monimuotoisuuden, tasa-arvon ja mukaanoton kulttuuria sekä pyritään käyttämään HP:n alustaa, resursseja ja teknologiaa positiivisen muutoksen aikaansaamiseksi.

HP ja digitaalinen yhdenvertaisuus

Digitaalinen yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että kaikilla tulee olla mahdollisuus päästä käsiksii teknologiaan ja digitaalisiin taitoihin sekä tilaisuus luoda digitaalista tietoisuutta.

HP:n missiona on lisätä tasa-arvoista pääsyä koulutukseen, terveydenhuoltoon ja taloudellisiin tilanteisiin heille, jotka perinteisesti jäävät niiden ulkopuolelle.

HP pyrkii tukemaan tasapuolisemman maailman luomista yhteyksillä, laitteilla, digitaalisella osaamisella ja laadukkaalla, olennaisella sisällöllä. HP:n ohjelmat priorisoivat heitä, jotka todennäköisemmin kohtaavat digitaalisen kuilun, eli tytöt ja naiset, vammaiset ja ikääntyvät, historiallisesti eriytyneet ja marginalisoidut ryhmät sekä terveydenhuoltopalvelujen ja opetuksen harjoittajat. Edistämällä digitaalista yhdenvertaisuutta tuetaan tasapuolisempia koulutus-, terveydenhuolto- ja taloudellisia mahdollisuuksia.

HP:n sitoutuminen positiiviseen, pysyvään muutokseen ulottuu myös siihen, kuinka HP:lla suunnitellaan tuotteita, palveluita ja ratkaisuja. Digitaalinen yhdenvertaisuus ei tarkoita vain Internet-yhteyttä, vaan se tarkoittaa, että kaikille pystyttäisiin takaamaan ne työkalut ja digitaaliset taidot, joita he tarvitsevat käyttääkseen teknologiaa tai tutustuakseen siihen.

Tiesitkö, että uusimmat HP Dragonfly ja Elite 1000 -sarjan tietokoneet sisältävät 90 % kierrätetty magnesiumia kotelossa, 5 % muutoin mereen joutuvaa muovia kaiuttimen kotelossa sekä biomassaraaka-aineita, kuten käytettyä ruokaöljyä. Kaikki tämä CO2-päästöjen vähentämiseksi.

Oli ilo tutustua HP:n vastuullisuusraporttiin ja poimia siitä teille mielestäni mielenkiintoisimmat kohdat. Vastuulliset yritykset toimivat mahdollisimman kestävällä tavalla ja huomioivat sidosryhmiensä odotukset ja edut tähdäten samalla kannattavaan liiketoimintaan. Parhaimmillaan vastuullisuus on yrityksen kilpailuetu ja sen strategian ytimessä ja näin sen näen olevan nimenomaan HP:lla. Toivottavasti blogini auttaa sinuakin tekemään vastuullisempia valintoja B2B-yrityksen laitehankinnoissa.

Jos tarvitset tähän apua, me täällä Marskidatalla autamme mielellämme!

Marskidata logo

Marski Data Oy

Saapumisohjeet
Saapumisohjeet

Saapumisohjeet
Saapumisohjeet
chevron-down